ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

26. maaliskuuta 2014

NÄIN JUHLISTAN YLIOPPILASKOKEIDEN PÄÄTTYMISTÄ

Pakko myöntää: omalta osaltani eväsretket ylioppilaslautakunnan järjestämiin kuusituntisiin iltapäivänistujaisiin loppuivat jo viime keskiviikkona. Sen jälkeen minulla on siis ollut rutkasti aikaa juhlistaa päättyneitä lukio-opintojani: olen katsonut ihan liian monta jaksoa Gleetä, shoppaillut jalat kuolleiksi, kouluttanut huippuja isosia viikonloppuleirillä, ja ostanut itselleni kimpun vaaleanpunaisia tulppaaneja. Tänään vuorossa oli paikallisen ravintolan valloitus abiturienttitoverien seurassa. Syötiin salaatteja ja kuppikakkuja, juoruttiin ja pohdittiin tulevaisuutta.



Pikku hiljaa pitäisi luultavasti lopettaa tämä kirjoitusurakan loppumisen hurraaminen ja vaihteen vuoksi keskittyä miettimään, että minkäs alan pääsykoekirjallisuuteen sitä sitten haluaisi syventyä loppukevääksi. Osviittaa pohdinnalle tietysti antavat yliopistohaut, jotka tein tänä iltana. Onnistuin täyttämään kaikki yhdeksän sallittua hakukohdetta lomakkeeseen, pilke silmäkulmassa tosin, sillä yksi hakukohteistani on lääketieteellinen, jonne en kyllä tosissani pyri. (Ei kiitos kirjavuori!!) Hain ainoastaan siksi, että pääsisin kertomaan kaikille, että minäpä hainkin lääkikseen. Kuulostaahan se hienolta, vaikken koskaan pääsykokeisiin päätyisikään.

Oikeasti olen kiinnostunut journalistiikasta ja kirjallisuustieteestä, joten pääsykoemateriaalini sisältää vain muutaman artikkelin sekä kirjan, joka löytyi kirjastosta oman yksilön vielä viipyillessä postissa. Esipuheen onnistuin jo ahmimaan.




Huomenna ei kuitenkaan ole luku- vaan siivouspäivä, koska meillä vietetään viikonloppuna triplapartyja eli tuplasynttäreitä, joiden triplaulottuvuus syntyy kirjoitusten päättymisen juhlistamisesta. Tiedossa siis salaisuuksia, suklaakakkuja, kasvonaamioita ja ihania ystäviä.

Nyt aion katsoa elokuvan Näin koulutat lohikäärmeesi, koska kaveri väitti että jos jokainen ihminen katsoisi elämässään vain yhden elokuvan, sen pitäisi olla juuri tuo. Näinköhän?

Terkuin Ulla

2 kommenttia:

  1. Oi ihana blogi Ulla! Varmasti jään odottamaan tulevia postauksia! Huomenna nähdään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kiitos! <3 Ja niinpä nähdään! Jeeee! :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥