ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

9. maaliskuuta 2015

SYNTYMÄTTÖMYYSPÄIVÄJUHLAT


this way that way tea party wrong way alice in wonderland
you are late!
you are late!
Kun olin lapsi, isoäitini luona oli suunnilleen kolme VHS-kasettia, joiden väliltä piti valita, mitä katsella. Vaihtoehtoihin kuuluivat Fröbelin palikat, Maija Mehiläinen ja vuoden 1951 animaatiopiirroselokuva Liisa ihmemaassa. Kaikkia näitä tuli katseltua naperona kyllästymiseen asti, mutta kaikkein parhaiten mieleen ovat jääneet ne hetken, joina tuijotettiin veljen kanssa irvikissaa, jänistä taskukellon kanssa, Hertta-kuningattaren krikettipelejä ja sitä kuinka Liisa tippuu kaninkolon loputtomaan pimeyteen.

En ole mikään fanaattisin Ihmemaa-fani, mutta lapsuuden piirrosanimaatio ja teini-iässä katsottu Tim Burtonin Alice in Wonderland –leffa ovat jääneet mielikuvituksen peränurkkiin kutkuttelemaan. Koska olin kaiken lisäksi uhonnut pitäväni eeppisimmät 20-vuotissynttärit ikinä, päädyin niinkin hullulle linjalle kuin Ihmemaa-teema. Niinpä miun kotonani vietettiin lauantaina 20-vuotissyntymättömyyspäiväjuhlia erimakuisten teelajikkeiden, kaniinien, pelikorttikoristeiden ja ihanien ihmisten kanssa.

Olin kehittänyt ”superkivaksi” (lainausmerkeissä, koska en tiedä, oliko superkivaa kenenkään muun kuin miun mielestä.. :D) ohjelmaksi erilaisia YouTubesta poimittuja haasteita ja niinpä ohjelmassa oli ihmisten meikkaamista ja kakunkoristelua silmät sidottuina, ja lisäksi päästiin läträämään ja leikkimään ruualla pista- ja smoothiehaasteen merkeissä. Kemuissa siis valmistui pitsa, johon laitettiin raguleton ja juuston lisäksi M&M-karkkeja, vaahtokarkkea, herkkusieniä, kinuskikastiketta, nallekarkkeja ja viinirypäleitä, sekä pitsa, johon eksyi raguleton ja juuston lisäksi tonnikalaa, banaania, dominoita, tortillasipsejä, päärynäpilttiä ja ananasta. Pitsaleipureiden piti myös maistaa vähintään pieni pala omasta pitsastaan (pojat tosin keksivät vielä oman haasteen ja haastoivat toisensa syömään oman pitsansa kokonaan…). Mäkin maistoin karkkipitsaa ja oli kyl ihan jännä maku – en kyl toiste syö vaahtokarkkeja ja herkkusieniä samassa annoksessa…

Pilkka sattui kuitenkin omaan nilkkaan viimeistään smoothie-haasteen kohdalla, kun jouduin itse valmistamaan parin kanssa smoothien, johon päätyi sinappia, bataattikesäkurpitsapilttiä, päärynäpilttiä, salsakastiketta, dominokeksejä ja hunajaa (toiselle parille sattui ihan inhimillinen cocktail: viinirypäleitä, kahvijugurttia, oliiviöljyä, banaanijugurttia, turkinpippurirouhetta, banaania - olin vähän kateellinen…). Oli suhteellisen ällöttävä sotku, mut kunnialla naukkailin pari kulausta omaa ihmejuomaani…

Partyjen koristuksiin kuului edustava valikoima eriparisia kirpparilta hamstrattuja mummonkahvikuppeja, silvotut ja paloitellut pelikortit pitkin kämpän seiniä, kirjat ja kellot kahvipöydässä ja tietty you are late -lappu ulko-ovessa sen jälkeen, kun kutsuun merkitty saapumisajankohtatoive oli ohitettu. Itse tykästyin muuten hirveästi noihin lautasia ja kuppeja pinoamalla aikaan saatuihin tarjoilulautasiin! Tuommoisista voisi kuvitella joskus toistekin tarjoavansa jotakin pikkuista joissakin hippaloissa.

Ihmiset oli myös pukeutuneet teeman mukaisesti! Löytyi hullun hatuntekijän hattuja, paljon söpöjä kellokoruja ja jopa yksi oikea taskukello, valkoinen jänis jota Liisa seurasi kaninkoloon, raitapaitoja ja liivejä ja kauniita mekkoja. Ihania ihania ihmisiä! Oon niin onnellinen heistä jokaisesta! (Vaikka en tiedäkään, kuinka moni enää puhuu miulle, kun oon aiheuttanut erinnäisiä traumoja ällötyspitsahaasteilla sun muilla…)

Kivaa oli! :)

Jälkikirjoitus  Liisa ihmemaassa –piirrosanimaation traumaattisuudesta:

En ollut katsonut pitkään aikaan yhtäkään Liisa ihmemaassa –leffaa, joten lauantaiyönä näperrellessäni koristeitä kekkereihini päätin katsoa Disneyn piirrosanimaation muistin virkistykseksi. Sitä katsellessani muistin, miksen koskaan lapsena oikeastaan pitänyt kyseisestä leffasta: siksi koska koko elokuvan ajan kaikki vain kettuilevat Liisalle. Nyt tuo kettuilu lähinnä vain huvitti, mutta muistan kuinka lapsena ahdisti, kun samaistuin Liisaan jotenkin kauhean vahvasti. Lisäksi se ylibrutaali osterikohtaus on kyllä käsittämätön, enkä jaksa tajuta, miten se on päässyt lastenelokuvaan. Voitte katsoa kohtauksen tästä linkistä, jos haluatte järkyttyä siitä, millaisia leffoja ootte lapsena katsoneet! 

2 kommenttia:

  1. Hyvä teema ja hienoja koristuksia. Hauska lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, kiitos paljon! :) Ihmemaa-teema on kyl sellainen ihanan helppo ja siitä saa hauskasti väkerrettyä kaikenlaista!

      Poista

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥