ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

2. marraskuuta 2015

APUA, OLEN HENGISSÄ!


Hups. En ole kuollut.

Minä potkin ja hytkyn ja pyörittelen silmiäni puolen vuoden blogikuolemankin jälkeen.

Minä järjestelen omasta pienestä yksiöstäni kotoisaa koloa, johon käpertyä talviunille ja herätä välillä juomaan kuumaa glögiä. Minä varaan ajan poliisiasemalle, jotta saan uuden passin ensi vuodelle Malta-vaihtolukukauttani varten. Minä kirjoitan kohtuuttoman monta sydäntä ja höpsähtänyttä hymyä jokaiseen whatsapp-viestiin, jonka lähetän poikaystävälleni, joka tänä aamuna lähti sivarikouluttautumaan metsän ja menninkäisten keskelle.

Minä lillun kylpyammeessa kuin notkea spagetti ja nauran Don Quijoten tolvauksille. Minä laitan maitoon liikaa kaakaojauhetta ja juon koko suklaisen sotkun. Minä väsyn enkä tiedä, mikä haluaisin olla isona. Kadehdin niitä, jotka tietävät.

Minä haaveilen aktiomatkasta Myanmariin, pohdin olisiko sellaisessa mitään tolkkua ja olisiko minusta moiseen. Minä ostan luonnosvihon ja piirrän ensimmäistä kertaa vuosiin turtlesin ja prinsessan ja ballerinan. Minä katselen kaupungin valoja, sytytän asunnon täyteen tuikkuja ja tanssin kun kukaan ei kuule.

Minun pitäisi imuroida asunto ja tiskata kanakastikkeen jämät irti paistinpannusta. Minun pitäisi käsitellä 800 matkakuvaa ja lukea kaksi romaania torstaiksi. Minun pitäisi ostaa junaliput kotiin ja löytää metka isänpäivälahja. Minun pitäisi kirjoittaa raportti Decameronesta, jonka asemaa klassikkokirjallisuuden joukossa paljosti kummastelen.

On aika rakentaa ja on aika purkaa. On aika heitellä kiviä ja on aika kerätä kivet. On aika etsiä ja on aika kadottaa. On aika olla vaiti ja on aika puhua. On aika imuroida ja on aika olla imuroimatta. On aika ostaa junaliput ja aika olla ostamatta.

On aika levätä.
On aika levätä.
On aika levätä.

On aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥