ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

12. tammikuuta 2016

11 VINKKIÄ: MISTÄ MOTIVAATIOTA OPISKELUUN?

Opiskeleminen on suuri osa arkea lähes jokaisen suomalaisen elämässä noin 12-18 vuoden ajan. Ei siis ihme, mikäli motivaatio läikkyy toisinaan kaduille, eikä itsestä meinaisi löytyä pienintäkään hippusta intoa tarttua oppikirjoihin.

Kouluun palaamisen kunniaksi tein itselleni listaa tavoista, joilla opiskelemisesta voisi tehdä inhimillisempää, tehokkaampaa, mieluisampaa ja vähemmän raskasta. Ajatukset on kerätty yli neljäntoista opiskeluvuoden aikana, mutten siltikään ole opiskelemisen ekspertti. Haluaisin itse tänä keväänä opetella erityisesti kohtien yksi, kolme, neljä ja seitsemän asioita ja parantaa opiskeluvalmiuksiani niissä kohdissa. :)

1 | Aseta tarpeeksi pieniä tavoitteita. Pohdi, mitä haluat oppia ja mitä haluat saavuttaa opintokokonaisuudella. Perehdy, mitkä ovat kurssin osaamistavoitteet. Sinun ei tarvitse osata kaikkea eikä muistaa pienimpiä yksityiskohtia aihealueista. Priorisoi. Keskity.

2 | Hanki kannustimia. Päätä: kun olen tehnyt tämän kokonaisuuden, saan tehdä tämän kivan asian. Kun olen tehnyt tämän päivän läksyt, menen elokuviin. Kun olen suoriutunut koeviikosta, menen kavereiden kanssa ravintolaan syömään. Kun olen suoriutunut tästä lukukaudesta, lähden matkalle. 

3 | Sulje puhelin ja piilota tietokone. Valitettava tosiasia on, että keskittymiskyky parantuu useimmilla ihmisillä huomattavasti, kunhan sosiaalisen median tapahtumia ei pääse tarkistamaan viiden minuutin välein. Poista siis häiriötekijät läheisyydestäsi. 

4 | Älä sovi itsellesi liikaa menoja. Jätä kalenteriin kunnolla aikaa myös isommille koulujutuille ja toisaalta myös aikaa yksin olemiseen ja itsesi hemmotteluun.

5 | Tee opiskeluevästä. Laita itsellesi tarjolle viinirypäleitä, mukillinen kaakaota tai teetä, paprikaa, porkkanapaloja ja dippiä. Kun voi mutustella jotain terveellistä ja hyvää samalla, motivaatio ja ainakin oma keskittymiskykyni paranee. Myös karkit voivat olla hyvää opiskeluevästä, mutta niiden kanssa kannattaa olla varovainen, ettei sokeripiikin jälkeen iske ennenaikainen väsähdys.

6 | Pidä taukoja. Opiskeltuasi tehokkaasti vaikkapa tunnin pidä 15-20 minuutin tauko. Venyttele, tee pieni kävelylenkki, kuuntele musiikkia, lue luku hyvää kirjaa, katso jakso How I Met Yout Motheria tai Frendejä. Palaa kuitenkin tauon jälkeen taas opintojen ääreen.

7 | Tee aikatauluja. Älä jätä kaikkea viimeiseen iltaan. Anna itsellesi aikaa. Arvioi, mitkä asiat tarvitsevat suuremman osan ajastasi, mitkä asiat voi tehdä huolimattomammin.

8 | Kerro tavoitteistasi jollekulle, joka kannustaa sinua. Kun tavoitteet on sanottu ääneen, niistä kiinni pitäminen helpottuu.

9 | Löydä oma motivaatiopaikkasi. Jos inspiroidut kirjaston rauhasta, mene sinne opiskelemaan. Jos taas omassa sängyssä löhöäminen tuntuu mieluisalta, käperry sinne. Jos halaut rakentaa majan ja mennä sinne eväsretkelle oppikirjojen kanssa, sekin on sallittua. 

10 | Pilko kokonaisuudet osiin. Jos suuret kokonaisuudet hirvittävät, aloita pienistä asioista. Tee ylimalkainen suunnitelma, miten luet esimerkiksi kurssikirjan tai valmistaudut tenttiin. Silmäile. Aseta välitavoitteita. Palkitse itsesi myös välitavoitteet saavutettuasi.

11 | Keskity. Erota selkeästi opiskeluun ja omiin juttuihin käytettävä aika. Opiskellessasi anna aikaa oppimiselle. Vapaa-ajalla unohda koulujutut ja nauti vapaudessasi. Olet ansainnut sen! 

Mitkä kohdat kuulostivat hyviltä, mitkä eivät mielestänne toimi? Entä millaisia vinkkejä teillä olisi antaa opiskelijoille? :)

10 kommenttia:

  1. Todella hyviä vinkkejä! Ainaki tuo opiskelueväs kuulostaa hyvältä :)

    http://adventurellove.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Oii, tosi hyviä pointteja jokainen ja muutamaa tulee käytettyä itsekin :) Harmi kun sitä läppäriä ja kännyä ei saa piiloon kun sillähän se opiskelu tapahtuu ja tauoista saattaa tulla sit vähän liiankin pitkiä... :P Oman motivaatiopaikan etsiminen ei tullut mieleenkään, sitä pitää kokeilla seuraavaksi, samaten energisoivan ja terveellisen napostelun mukaantuominen :) Kiitos vinkeistä, tämähän oli mainio ja insporoiva teksti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Sofia! :) Älä, on niin tuskastuttavaa, kun tauot venyy ja paukkuu vempaimien takia.. :D Motivaatiopaikat on kyllä hauskoja! Ite aion kokeilla opiskelumajan rakentamista seuraavaksi <3 Ihanaa, jos näistä oli apua ja inspiroiduit! :)

      Poista
  3. Tosi hyviä vinkkejä! Itselläni toimii hyvin tuo "kerro tavoitteistasi". Siksi ehkä kirjoittelenkin julkisesti blogiin gradusta ja tenteistä, koska sen jälkeen ei voi enää paeta lukemattomuuteen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentista, Maiski! :) Blogi on kyllä hyvä paikka kertoa tavoitteistaan!

      Poista
  4. Itsekkin olen asettanut tavoiteita ja aikatauluja, mutta sitten kun tuleekin tehtävät bumerangina takaisin niin motivaatio loppuu. Esim. tällä viikolla piti saada kaks muuta tehtäväää tehdyksi. mutta viime viime viikon tehtävien tarkistus harjoittelussa venyi niin nyt sit on keskiviikko enkä oo saanu korjattua yhtä tehtävää ja hitaasti sen toisenkin (2 päivää hukku siihen). ne tehtävät piti olla aikataulun mukaan viime viikolla purkissa ja nyt kahden ison ja yhden penen asian kimpussa. Pitäisi osaa tehdä varasuunnitelmia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä hurjan ikävää, jos on suunnitellut hyvät aikataulut ja sitten tuleekin jotain yllättävää! Mutta tsemppiä sulle, toivottavasti saat tehtäväsi hoidettua! :)

      Poista
  5. Olipa hyviä pointteja ja muutenkin hyvä postaus! Itse yritän pitää kiinni etenkin seiskasta ja yhdestätoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti kommentistasi, Tiia-Maria! :) Noi on kyllä hyvät kohdat pitää kiinni! Mun pitäis opetella enemmän vielä molempia! :')

      Poista

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥