ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

14. maaliskuuta 2016

KUULUMISTEN KERTOMISEN VAIKEUDESTA

Poikaystävä kantoi sunnuntaina minulle aamiaisen vuoteeseen ja suikkasi suukon poskelle, kun minä vielä unisena räpistelin ripsiäni lentoon. Joimme aamuteet ja mutustimme donitseja. Koin itseni maailman onnekkaimmaksi tytöksi. Oivalsin, että mikäli ihminen voisi jokaisen aamunsa aloittaa pullalla, universumi välttyisi paljolta mielipahalta.

Viime aikoina olen ikävöinyt kesää, haaveillut kesäkukista, joita voisi kerätä niityiltä ja teiden varsilta, voisi asettaa vaasiin keskelle oman keittiön pöytää. Haaveillut ikuisuuden kestävistä valoisista kesäöistä, joina kävellä käsikkäin järven rantaan. Minusta on loputtoman lohdullista, että jos aamuisin saa silmänsä auki seitsemältä, silloin on jo valoisaa.

Yleensä olen syksyn lapsi, rakastan pimeyttä ja kynttilöiden valoa, takkavalkeaa, koleutta, villasukkia ja ulkona ihmisiä vihmovia sadekuuroja. Tänä vuonna kuitenkin palvon kevättä, sytytän sille suitsukkeen ja uhraan sille kaikki talven taakat pronssitarjottimella.

Mulla on ikävä myös tuoreita marjoja. Ystäväni taikoi viikko sitten viikonloppuna aamiaispöytään pakastemustikoita ja päätin kolmatta kertaa elämässäni, että ensi kesänä poimin ensimmäistä kertaa marjoja omaan pakkaseen talven varalle.

Kaverin kanssa käytiin myös piipahtamassa Tampereen tornihotellin huipulla tiirailemassa maisemia. Näkyi kauas. Ihmiset muuttuivat muurahaisiksi ja päätä huumasi korkeus. Olin vähän pettynyt, kun tornin kahvilasta ei saanutkaan söpöjä kakkupaloja, vaan ainoastaan nestemäisessä muodossa tarjoiltavia tuotteita.

Mulle muuten kuuluu hyvää. Pitkään koko kysymys tuntui ahdistavalta. Jos joku puolituttu kysyi kuulumisia, kiertelin ja kaartelin, keksin vastaukseksi jotakin, mikä ei tuntunut niin kokonaisvaltaiselta. 

On nimittäin kettumainen kysymys koko "mitä kuuluu". Ei puolitutut halua kuulla, jos ei kuulukaan hyvää. Ei ne halua kuulla, että on ollut vähän raskasta ja rankkaa. Ne muuttuu vaivautuneiksi ja kääntää katseensa pois, taputtaa olkapäälle, vaihtaa nopeasti puheenaihetta, ikään kuin rankat asiat tarttuisivat ihmisestä toiseen. 

Mulla ei kuitenkaan ole enää niin rankkaa. Nyt on päivissä valo. Jos joku kysyy, mitä mulle kuuluu, haluaisin huutaa, että mulle kuuluu muuten hyvää - ainakin suurimman osan ajasta. 

Tuntuu hyvältä ja maailma on kaunis (vaikkakin kurainen ja loskan valtaama). 

2 kommenttia:

  1. Kuulumisten kertominen on vaikeaa, varsinkin jos vastaus ei kysyjää oikeasti kiinnosta. Ja voi jospa minä donitsin sänkyyn joku aamu saisin, wau! Olen salaa haaveillut sänkyyn tuodusta aamiaisesta koko kolme ja puoli vuotta, mitä olemme seurustelleet, ehkä vielä jonakin päivänä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläpä! Ja voi hih, taitaa olla enemmän tai vähemmän jokaisen tytön unelma, että se kumppani jossain vaiheessa suhdetta kantaisi ruokaa sänkyyn :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥