ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

18. maaliskuuta 2016

MITÄ MEILLE PITÄISI OPETTAA KOULUSSA?


Maailma on täynnä jänniä asioita. Niin kuin se, että kirahveja on joskus muinoin suomen kielessä sanottu sirahveiksi ja se, että tarkasti määriteltynä mansikka ei ole marja vaan epähedelmä. Niin kiehtovia kuin tällaiset yksityiskohdat ovatkin, niitä ei kuitenkaan ole mitään tolkkua opettaa koulussa. Pikkutarkan tiedon sijaan koulussa pitäisi opettaa perusvalmiuksia elämää varten - sellaisia taitoja, joita ilman ei vaan pärjää.

Tällä hetkellä opetusta uudistetaan hanakasti ja koulujärjestelmä yrittää hypätä nykyaikaan sillä, että kaikki pyritään sähköistämään ja että opetussuunnitelmaan on lisätty koodaaminen. Mielestäni jo yksinomaan kaiken opetuksen sähköistämisessä mennään pahasti metsään, sillä älylaitteiden tuijottaminen jatkuvasti on paitsi huono asia silmille, myös keskittymisvaikeudet lisääntyvät, kun oppikirjan lukemisen sijaan ja opettajan huomaamatta oppilas pääsee vaivatta pelaamaan suosikkipeliään oppitunnin aikana. Opettajilla ei myöskään ole koulutusta älylaitteiden ja erilaisten ohjelmistojen hallitsemiseen, mikä on mielestäni hyvin suuri riski.

Älylaitteiden näpertäminen ei myöskään voi voittaa käsinkirjoittamisen tärkeyttä. Ensimmäisenä yliopistopäivänäni tiedekuntani professori huomautti vasta julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan ihminen oppii paremmin, mikäli hän kirjoittaa muistiinpanoja kynällä paperille kuin jos hän kirjoittaa kaikki muistiinpanot koneella. Käsinkirjoittamistaito myöskin opettaa lapsia lukemaan nopeammin ja parantaa tiedon tuottamista ja hallitsemista, joten kyseessä ei suinkaan ole asia, jota pitäisi väheksyä.

Samalla kun ollaan tekemässä käsinkirjoitustaitoa ja fyysisiä kirjoja uhanalaisiksi lajeiksi, jo alakouluihin tuodaan koodaamista ja vahvasti tunnutaan olevan sitä mieltä, että jokaisessa koulussa pitäisi opettaa sitä. En kuitenkaan usko, että kyseessä on taito, joka jokaisen olisi omaksuttava. Sen sijaan erilaisten ohjelmistojen käyttäminen älylaitteilla, tiedonhakeminen ja sujuva konekirjoittaminen ovat asioita, joita ilman ei voi tulevaisuuden yhteiskunnassa pärjätä ja noihin asioihin pitäisi myös kouluopetuksessa kiinnittää enemmän huomiota. Lisäksi mahdollisuus opiskella koodaamista laajemmin esimerkiksi valinnaisena oppiaineena olisi mielestäni hyvä lisä opetustarjontaan.

Mitä kouluissa sitten pitäisi opettaa? Mitkä ovat laajojen tietoteknisten valmiuksien lisäksi sellaisia asioita, joihin peruskoulussa tai lukiossa ei kiinnitetä huomiota, mutta jotka ovat elämässä välttämättömiä? 

Kun lukion jälkeen lähtee hortoilemaan yliopistomaailmaan ja kokeilemaan omia siipiään, törmää arkeen, jossa pitää miettiä jotakin niinkin tylsää kuin raha. Yhteiskuntaopin tunneilla kyllä puhutaan talousopista ja määritellään, millaisia kaikkia veroja on olemassa, mutta voitaisiinko siellä ihan noin niin kuin käytännössä selittää, miten veroilmoitus tehdään? Tai kuinka kilpailutetaan sähköyhtiöitä? Tai mitä kaikkia vakuutuksia kannattaa ottaa? Monet aivan arkiset asiat jäävät opetuksessa täysin huomiotta, mutta ne ovat samalla asioita, jotka jokaisen ihmisen olisi ensisijaisen olennaista tietää.

Lisäksi mielestäni koulussa pitäisi opettaa käyttäytymistä. Tämä on ehkä tyypillisesti nähty perheiden tehtävänä, mutta jotenkin kouluihin päätyy silti aina käsittämätön määrä kusipäitä. Käytöstunneilla voitaisiin pohtia muun muassa sitä, miten olla hyvä ihminen, kuinka kohdata ystävä, joka on juuri menettänyt läheisensä tai kuinka kohdata erilaisuutta. Erilaisuuden kohtaaminen ja ymmärtäminen on muutenkin globalisoituvassa maailmassa taito, joka jokaisen olisi hallittava. Vieraiden uskontojen ja kulttuurien tuntemus muuttuu ensiarvoisen tärkeäksi matkailun ja ihmisten liikkuvuuden lisääntyessä.

Lisäksi yleisiä, tärkeitä taitoja, joita jokainen tässä yhteiskunnassa tulee tarvitsemaan, on medialukutaito, projektienhallintataidot, yhteistyökyky sekä innovatiivisuus. Kouluissa pitäisi myöskin mennä yhä enenevässä määrin kohti monialaisuutta, eikä niinkään kököttää vain yhden oppiaineen sisällä. Oppiaineiden yhdisteleminen luovasti syventäisi oppimista ja sillä voitaisiin saavuttaa kokonaisvaltaisempaa asioiden hallitsemista.

Tuleeko teille mieleen muita asioita, joita koulussa ei opetettu, mutta pitäisi opettaa laajemmin? 

Jos et jaksanut lukea kokonaan, tässä tiivistetysti, mitä mielestäni meille kouluissa pitäisi opettaa:

1. Miten löytää luotettavaa tietoa netistä?
2. Miten veroilmoitus tehdään?
3. Kuinka kilpailutetaan sähköyhtiöitä? 
4. Kuinka minimoidaan yhdyssanavirheet teksteistä? 
5. Mitä sanoa ihmiselle, joka on juuri menettänyt läheisensä? 
6. Kuinka kohdata erilaisuutta? 

2 kommenttia:

  1. Voi mä samaistun sun ajatuksiin niin paljon! Lisään listaan miten maksan laskut ja miten käytän loppurahan viisaasti. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo kiitti kommentista, Ruusu! <3 Haha, todellakin pitäisi! :D Nimimerkillä rahat aina loppukuusta loppu.. :'D

      Poista

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥