ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

7. heinäkuuta 2016

5 x SADEPÄIVÄN LEFFAVINKKI


Jyväskylässä sataa. On satanut jo monta päivää, eikä pyörällä paikasta toiseen liikkuminen ole yhtään hauskaa. Jostain syystä tuuli on päättänyt, että on kauhean hauskaa olla aina vastatuulena - mihin ikinä olenkaan menossa. Hiukset sotkuuntuvat viimassa, takut tarttuvat kuiviin huuliin ja sade on liitossa tuulen kanssa. Pisarat vihmovat kasvojani kuin pienet neulat. Aina sataa päin kasvoja. Ei koskaan selkään. Aina kasvoihin. Kiitos, sade. Kiitos, tuuli. Olette kovin viheliäisiä.

Onneksi on lämmin sänky, höyryävä teemuki kohmeisten sormien välissä, kasa huopia ja pino elokuvia, joita voi käpertyä katsomaan, kunhan on selvinnyt pyöräilystä inhottavassa tihkutuulisateessa. Tässä muutama elokuva, joista itse nautin suunnattoman paljon ja joiden olemassa olo saattaa piristää onnettomana, harmaana ja takkuisena sadepäivänä!


Donnie Darko (2001)

Yksi kaikkien aikojen leffasuosikkini, 2000-luvun alun kulttielokuva, joka yhdistelee lieviä kauhun piirteitä, aikamatkustusta ja draamaa. Varoitus: tätä leffaa ei välttämättä tajua ensimmäisellä katsomiskerralla kokonaan, mutta seuraavilla kerroilla siitä saa irti aina jotakin lisää ja enemmän. Elokuva sisältää nokkelaa dialogia, omituista filosofiaa, jättiläiskokoisen jäniksen, tosielämän sisarukset Jake ja Maggie Gyllenhaalin esittämässä sisaruksia, sinisiä hetkiä, lukioarkea, mielenterveysongelmia ja traagisuutta.

Hotelli Firenzessä (1985)

Helena Bonham-Carter esittää Lucy Honeychurchia, joka on vanhemman serkkunsa Charlotten (hurmaava Maggie Smith) kanssa kiertelemässä Italiassa. He kohtaavat täysihoitolassa omaperäisen isän ja pojan, joista jälkimmäinen kiinnittää pian huomionsa itsepäiseen Lucyyn. Elokuva perustuu E. M. Forsterin romaaniin ja sitä on pidetty yhtenä parhaana hänen teoksiinsa pohjautuvista elokuvista. Leffa sisältää paljon omaperäisiä henkilöitä ja satunnaisia kohtauksia, joissa ei aina tunnu olevan järkeä - vähän niin kuin elämässä ylipäätään.

Liikkuva linna (2004)

Hayao Miyazakin oivaltava ja mielikuvituksekas animaatioelokuva, jossa hattukaupassa työskentelevä nuori Sofi tulee temmatuksi taikuuden ja turhamaisuuden maailmaan. Turhatar-niminen velhotar muuttaa Sofin vanhan mummon näköiseksi, ja Sofi lähtee etsimään liikkuvassa linnassaan asustavaa Hauru-velhoa, joka voisi taas muuttaa hänet omaksi itsekseen. Loputtoman kaunis kertomus ystävyydestä ja rakkaudesta. Musiikki on käsittämättömän kaunista! Eikä kovinkaan monesta elokuvasta löydy niin veikeitä sivuhenkilöitä kuin ympäriinsä hyppelevä linnunpelätti ja puhuva tulenlieska.


Whiplash (2014)

Kertomus perfektionismista ja täydellisyydentavoittelusta. Andrew (Miles Teller) on rumpali, joka haluaa olla paras. Hän pyrkii oppilaitoksensa jazz-orkesteriin, jota luotsaa toisinaan kohtuuttomiakin suorituksia vaativa, hirviömäisillä opetusmetodeilla varustettu Fletcher (J. K. Simmons). Andrew hakkaa kätensä verille ja pakottaa itsensä käsittämättömiin suorituksiin opettajansa suosiota tavoitellessa. Elokuvan musiikki on uskomattoman piinaavaa ja rumpukuviot jäävät vainoamaan katsojaansa uniin. Simmons palkittiin uskomattomasta roolisuorituksestaan sivuosan Oscar-palkinnolla, ja Tellerkin tekee huikean roolin elokuvassa.

The New World (2005)

Mystisen Terrance Malikin ohjaama elokuva, joka oli pitkään kaikkien aikojen suosikkielokuvani. Tarina kietoutuu brittiläisen siirtokunnan, intiaaniheimon ja luonnon ympärille. Nuori intiaanityttö tutustuu brittikapteeni John Smithiin ja heidän välilleen muodostuu herkkä side. Elokuva on täynnä runollisia monologeja ja viipyileviä kuvia jäniksistä, heinistä ja auringonsäteistä. Talven raakuus yhdistyy kesän kauneuteen, ihmisen julmuus kietoutuu tarinassa ihmisluonnon lapsenomaiseen pyytettömyyteen ja luottavaisuuteen. En kovinkaan paljoa välitä Disneyn Pocahontas-animaatiosta, mutta Malikin sydäntä riepotteleva kuvaus tulee lähelle ja koskettaa.

Oliko tässä teidän suosikkielokuvianne? Mitä leffoja te suosittelette sadepäiviin? 

2 kommenttia:

  1. Siis Donnie Darko :D Oon vieläki ihan katkera mun kavereille, jotka oli sillai "Anniina me luvataan et ei tää oo pelottava, kyllä sä tän uskallat kattoo" Yeah right. En pitänyt. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. xD Voi Anniina! Mulla on ikävä sua! Pitää nähdä syksyllä!

      Poista

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥