ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

11. elokuuta 2016

5 x ELOKUINEN KIRJAVINKKI


Reppureissun kirjavalikoiman valitseminen oli vaikea tehtävä. Päädyimme ottamaan matkalle mukaan neljä pokkaria, joita minä ja matkakumppanini emme kumpikaan olleet lukeneet. Mukaan lähti Pulizer-palkittu Kaikki se valo jota emme näe, Kjäll Westön Leijat Helsingin yllä, Alice Munron Kerjäläistyttö sekä Stieg Larssonin Miehet jotka vihaavat naisia. Näitä kirjoja en vielä voi suositella, vaikka vaikuttavatkin lupaavilta. Tässä on kuitenkin muutama satunnainen teos, joista olen vuosien varrella nauttinut. Jos joku vaikka löytäisi näistä inspiraatiota syyslukemistoonsa!

Arman Alizad & Meeri Koutaniemi: Riisuttu Suomi (2015)

Alizad on haastatellut ja Koutaniemi kuvannut suomalaisia ihmisiä. Kirja on vastinpareja täynnä: poliisi ja moottoripyöräjengiläinen, saattohoidettava ja hoitaja, seksityöläinen ja seksin ostaja, huumeiden myyjä ja niiden ostaja. Jokaisen tarina kerrotaan koruttomasti, kaunistelematta. Teksti ja kuvat muodostavat käsittämättömän mielenkiintoisen kattauksen ihmiskohtaloista, joista ei usein pääse kuulemaan yhtä suorasukaisesti ja sensuroimatta.


Cornelia Funke: Mustesydän (2003)

Kun Meggien isä, Mo Folchart lukee ääneen, kirjojen hahmot hyppäävät ulos romaaneista meidän maailmaamme. Samanaikaisesti jotakin meidän maailmaamme kuuluvaa siirtyy kirjaan. Monta vuotta sitten Mo luki Meggien äidin vahingossa sisälle kirjaan. Romaanista meidän maailmaamme pomppasi kirjan pääpahis kätyreineen. Kirja kirjoista, lukemisesta ja tarinoista. Kunnon vanhanaikainen seikkailu, josta ei puutu mielenkiintoisia sivuhenkilöitä eikä kaunista kerrontaa.

Antoine de Saint-Exupery: Pikku Prinssi (1943)

Hurmaava tarina lentäjästä, joka lentokoneensa rikki menemisen jälkeen joutuu jäämään autiomaahan korjaamaan konettaan. Autiomaassa hän kohtaa Pikku Prinssin, mystisen pienen pojan, joka on lähtenyt kotoaan tähdeltä B612, koska on yksinäinen. Sadunomainen tarina ystävyydestä. Kauniita lauseita, oivaltavaa filosofiaa. Kirjailijan omakohtaisen kokemuksen inspiroima: kirjailija haaksirikkoutui Saharan autiomaahan lentokoneensa kanssa vuonna 1935.



Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki (2015)

Saarella, jossa riehuvat tulvat, asuu kutoja nimeltä Eliana. Hänen asuinkortteleistaan löydetään tyttö, jonka kieli on leikattu pois, ja jonka käteen on tatuoitu Elianan nimi. Dystopianomaisessa yhteiskunnassa naiset eivät osaa lukea ja kaikkialla tuntuu olevan loputtomia valheita ja salaisuuksia. Itärannan rikkaat kielikuvat huokuvat pehmeyttä. Kirjailija rakentaa hienovaraisilla vedoilla lukijan silmien eteen hyytävän mutta herkän maailman.

Diane Setterfield: Kolmastoista kertomus (2006)

Margaret Lea työskentelee antikvariaatista ja kirjoittaa harrastuksenaan elämäkertoja kuolleista, unohdetuista kirjailijoista. Vanha, menestynyt ja mystinen kirjailija Vida Winter on kertonut elämästään lehdistölle aina erilaisen tarinan. Nyt hän kuitenkin pyytää Margaretia kirjoittamaan oman elämäkertansa. Margaret sotkeutuu merkilliseen tarinaan, joka ei päästä kuulijaansa helpolla. Lopulta jää vain kysymys: mikä on totta ja mikä kirjailijan sepitettä. Setterfieldin esikoisteos on vangitseva, karu ja koskettava. Sanat herättävät eroon kertomuksen, joka kasvaa varjoiksi lukijansa ympärille, eikä päästä irti.

Oletteko lukeneet näitä kirjoja? Minkä kirjojen lukemisesta te olette nauttineet viime aikoina? 

Lue myös aiempi postaus: 5 x sadepäivän leffavinkki

6 kommenttia:

  1. Oi nämä kaikki kirjat kuulostavat tosi mielenkiintoisilta! Lukulistalle tuli taas täytettä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kommentistasi, Jenny! Ihanaa että näistä löytyi lukuinspiraatiota! :)

      Poista
  2. Eksyin blogiisi jokin aika sitten, luin monta postausta läpi ja jopas tykästyin kirjoitustyyliisi, kuviin ja kaikkeen! Nyt vasta pääsin kommentoimaan, puhelimella kun aina vähän kirjoittaminen tökkii. Opiskelen itse Jyväskylässä suomea, kirjallisuutta ja viestintää, joten piiri pieni pyörii. :)

    Kääks, Kolmastoista kertomus! Ostin sen englanninkielisenä Ekocenteristä alle eurolla; ehkä paras kirjasijoitus ikinä. Sittemmin löysin suomenkielisen toisesta Ekocenteristä ilmaishyllystä, kuvittele! Kolmannessatoista on minulle sopivan verran kauhuelementtejä (hyvin herkkä kun olen) ja tarina on koukuttava kuin mikä. Jopa lukemisvastainen siskoni on kahlannut sen jo puoleenväliin.

    Mustesydän ja Pikku prinssi ovat myös tuttuja. Kudottujen kujien kaupunki täytyy ainakin katsastaa; Itärannan Teemestarin kirja ei oikein vakuuttanut minua, mutta annettakoon hänelle toinen mahdollisuus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua kuinka kivasti kirjoitat! Kiitos! Puhelinkommentointi on kyllä bloggerissaa surullisen onnetonta (siksi mäkin vastailen näihin kommentteihin vasta nyt, kun reissussa ei ollut konetta käytössä).. Ooh, hei täähän on hyvä piiri joka pyörii! :)

      Ja todellakin! Kolmastoista kertomus on yks hienoimmista kirjoista ikinä ja ton englanninkielisen version mainitseminen herätti mussa palon lukea toi kirja alkuperäsikielellä! Oih! En kyllä tajua, mitä Ekocenterin ihmisten päässä on liikkunut, kun ne on lykänneet ton kirjan ilmaishyllyyn - sehän on ihan käsittämätön aarre koko kirja. :D

      Mäkään en oikein innostunut Teemestarista, mutta Kudottujen kujien kaupunki vei mennessään. Kannattaa siis todellakin antaa vielä mahdollisuus. :)

      Poista
  3. Mä rakastan Mustesydäntä! Se on ihan kuin olis ite kirjottanu tai suoraan mun haavemaailmasta. Mut valtaa aina suunnaton riipivä ja samalla vallaton onnen tunne, kun luen sitä tai katson siitä tehtyä leffaa.

    Uskon, että toi Armanin kirja on myös hyvä. Oon lukenu jonkun hänen muun kirjan. Vähän nolottaa etten muista, mikä sen nimi oli, mutta elämän kerta kait. :DD

    Täytyykin lukaista noi muutkin kirjat, koska sulla selkeesti on vain hyvä maku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin aina lapsena haaveilin, että oisin päässyt kirjojen maailmoihin seikkailemaan tai että kirjojen henkilöt olisi putkahtaneet tähän maailmaan leikkimään mun kanssa! :D Pitäisi kyllä lukea toi kirja taas pitkästä aikaa uudelleen, se on ihan loputtoman valloittava!

      Alizad on kyllä kirjoittanut ainakin sen omaelämäkerrallisen teoksen "Armanin maailma" Kauko Röykän kanssa. Annoin sen veljelle pari vuotta sitten joululahjaksi ja mua kutkuttais kyllä lainata se siltä ja lukaista myös läpi :D

      Haha, voi kiitos Ruusu! Kauhean kivasti sanottu :D

      Poista

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥