ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

7. marraskuuta 2016

TÄMÄ SYKSY


Syksy notkistaa siipensä ja lentää vatsalleni istumaan. Se on tässä ja nyt ja heti ja kohta, ja sitten se taipuu pakkaseksi, muuttuu, kasvaa, levenee, pörhistelee sulkiaan. Talvea tihkuu jo taivaalta pieninä palasina, ja aamuisin hengitän lohikäärmeenä höyryä bussipysäkeillä. Istun paikoillani enkä ymmärrä ajan kulkua.

Koulutehtävät kasaantuvat pinoiksi mielen nurkkiin, pölypallot jalkakäytäville ja tiskit todellisuuden rajapinnoille. Kulutan päiväni lukemalla tutkimuksia fantasiakirjallisuuden naiskuvista, matkustamalla yksin ulkomaille ensimmäistä kertaa ikinä ja käpertymällä poikaystävän syleilyyn lukemaan ääneen kuvakirjoja. Teen soittolistoja joululauluista, kuuntelen kellon tikitystä hiljaisessa huoneessa, enkä voi käsittää, kuinka onnellinen olen juuri nyt.

Onnen keskellä poden huonoa omaatuntoa vanhojen päiväkirjojen äärellä. Niiden rivit ovat täynnä tekstiä siitä, kuinka en halua, että välit tähän ja tähän ihmiseen kylmenevät. Viisi vuotta myöhemmin tiedän, että kyllähän ne kylmenivät. Maailma heitti eri suuntiin ja kukaan ei jaksanut ottaa yhteyttä, sopia tapaamista vieraan kaupungin vieraille kaduille tai lähettää postikorttia maailman toiselta puolelta.

Sitäkin kiitollisempi olen ollut niistä ystävistä, joiden kanssa voi aina vain jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaikka edellisestä keskustelusta olisi kulunut yli vuosi. Ja niistä uusista, joita en vielä tunne hyvin, mutta jotka tuntuvat sukulaissieluilta jo ensimmäisistä keskusteluista lähtien.


Tämä syksy on ollut täynnä vinoja sanoja papereilla. Esseitä, runoja, romaaneja, lyriikkaa ja kirjoitusharjoituksia. Olen antanut virkkeiden kohota pullataikinan tavoin, keinuttanut tarinoita sylissäni kuin hiljaa uinuvaa lasta.

Innostuin uudestaan vanhasta romaaniaihiosta, mutta jumituin suunnitteluvaiheeseen. Harmistuin, kun koulutehtävät täyttivät kalenterin ja välillä on vaan pakolla tehtävä raivausurakoitsijan töitä, siirrettävä kaikki muu syrjään ja otettava hetki aikaa sanakudelmien punomiselle.  Turhauttaa, kun kaikelle muulle meinaa päivistä löytyä aikaa, mutta kirjoittaminen syrjäytyy kiireiden alle.


Kun heräsin eilen tai tänään aamulla, kevyt puuterilumi oli kuorruttanut pihamaan lehdet. Aloin kirjoittaa esseetä fantasiakirjallisuudentutkimuksesta, autoin poikaystävää hankkiutumaan eroon tiskivuorista. Kuuntelin joululaulun ja totesin, että siinä meni tämäkin syksy. Kuin kylmä puhuri, joka puhaltaa kaiken jäädyksiin, niin minäkin jähmetyn hetkeen ja jään taas uudelleen kiinni kellon tikitykseen, piparkakku-unelmiin ja lumienkeleihin.

6 kommenttia:

  1. En vaan kyllästy tähän upeiden kuvien ja ah niin upean tekstin komboon. Vau. Ihan vaan vau.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ää voi kiitos, niin tajuttoman ihanasti sanottu! <3

      Poista
  2. Aivan käsittämättömän upeita kuvia! Ja ihana, runollinen tapa sulla kirjoittaa :) Pakko jäädä seurailemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! <3 Ihanaa kun jäät, tervetuloa! :)

      Poista
  3. Mä vaan niin rakastan sun tapaa kirjoittaa. Se on niin leikkisä ja kaunis (kuten säkin!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana Ruusu! En kestä, kun nää sun kommentit on aina vaan niin loputtoman ihania – kuten säkin! ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥