ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

1. huhtikuuta 2014

KOSMETIIKKAOSTOKSIA

Olen nyt viikon sisällä onnistunut rikastuttamaan kosmetiikkateollisuutta ihan sievoisella summalla. Suurin osa näistä on kuitenkin joko pitkäaikaisunelmia tai sitten sellaisia tuotteita, joita olen jo jonkin aikaa kaivannut kaappieni nurkkiin, joten en tunne (vielä) kovinkaan huonoa omaa tuntoa näihinkin tuhlatusta summasta...


John Gallianon Parlez-moí d'Amour -eau de toilette on ollut ostoslistalla suunnilleen siitä asti, kun Emotionista tyrkkäsivät alkuvuodesta mukaan sellaisen puolentoista millilitran näyteputelin. On siinäkin tapa koukuttaa ihmisiä hajusteisiin! Viime viikolla sitten raaskin loppujen lopuksi ostaa tuon ja hyvänen aika kun tekisi vain mieli haistella tuota koko ajan! Siis ihan koko ajan


En ole kammottavan hyvä luomivärien kanssa. Saattaa johtua siitä, etten omista kovin kattavaa kokoelmaa värejä ja noita luomivärisutejakaan mulla ei aikaisemmin ollut kovin montaa. Siksi päätin panostaa ja ostaa sekä Goshin Smokey Eyes -paletin (väri 02 ruskea) ja luomiväripensselit sekä We Care Iconilta (läpinäkyvä varsi) että The Body Shopista (musta varsi). Ehkä minä nyt onnistun ottamaan nuo varjostustekniikat vähän paremmin haltuun... Lisäksi ostin tuon kuvassa näkyvän Lumenen Blueberry -rajausvärin (mustana) ja tykkään hirveästi, kun sillä saa tehtyä ihan järjettömän tarkkaa jälkeä!


Hyvää lakkaa olen kaivannut! Mulla menee helposti liian voimakkaasti tuoksuva lakka nenään ja meen ihan tukkoon, joten kun testasin kaverin Klippoteketin Hair Sprayta, olin heti ihan myyty! Tuoksu on tarpeeksi lievä ja kiharat pysyi kiharoina koko päivän, eivätkä suoristuneet niin kuin kiharoilla ihan liian usein mun päässäni on tapana tehdä. Klippoteketin on myös tuo kuivasampoo, jonka nappasin mukaani hyllystä. En ole ennen kuivasampoota käyttänyt, mutta halusin ruveta vähentämään hiustenpesua, joten olihan tuo pakko ostaa, että kehtaan vielä näyttäytyä ihmisten ilmoilla niinäkin päivinä, kun hiuksia en ole pessyt. Jos hiukset ei ole liian rasvaiset, tuolla saa ihan kivaa jälkeä, ja tuoksukin on suloisen omenainen ja keväinen - täydellinen siis!


Koska The Body Shop on yksi suosikkikaupoistani, myös sieltä eksyi tavaraa ostoskoriin... Tuo Moringa -suihkugeeli tuoksuu ihan siltä kuin joku olisi käynyt kesäisellä kukkakedolla pullottamassa kukkien tuoksua. Ihan järjettömän hypnoottinen tuoksu! Kookos -tuoksun taas ostin, kun nuo vartalotuoksut olivat maaliskuun ajan alennuksessa. En tykkää yhtään kookoksesta syötynä, mutta tuossa tuoksussa on hiven sellaista lempeää suklaata (mistä lie sinne joutunut?) ja tietty valloittavan raikasta kookosta ja oon ihan rakastunut.

Aika paljon on siis kaikkia ihanantuoksuisia asioita tullut ostettua. Löytyikö listalta teidän suosikkituotteita tai -tuoksuja? 

Nyt kuulokkeista kaikuu Bastillen Things We Lost in the Fire (uskomattoman koukuttava biisi!) ja seuraavaksi jatkan vihdoin tuon pääsykoekirjan läpikahlaamista. Huomenna olisi vielä viimeisen kevätvaateshoppailun vuoro ja sitten pidän hetken aikaa taukoa ostoksista. Pitänee ensin hankkia kesätöitä ennen kuin kulutan tuon pankkitilin sisällön ihan nollaan. Heh. 

Terkuin Ulla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥