VAATEKAAPPIKRIISI

Kukapa ei joskus olisi haaveillut vaatekaapista, jonka riepujensäilömiskyky olisi loputon? Siis vaatekaapista, johon voisi tunkea aina vain uusia vaatteita, eikä se koskaan näyttäisi täyteen ahdetulta tai siltä että joku on yrittänyt tunkea hyllyille ylipainoisen elefantin? Minä ainakin olen unelmoinut vaatekaapista, josta puuttuu peräseinä (ja jonka takaa löytyy Narnian taikamaa, mutta se onkin sitten toinen tarina). Toissapäivänä turhauduin oman vaatekaappini täyteen ahdettuun tunnelmaan ja natiseviin seiniin, revin kaikki vaatteet kaapista lattialle ja suoritin perusteellisen tarkistuksen.

Tarvitsenko minä nyt aivan varmasti tätä yhdeksännenluokan kevätjuhlamekkoa? Tarvitsenko minä nyt aivan varmasti tätä kerran käyttämääni Panda-trikoopaitaa? Tarvitsenko minä nyt aivan varmasti näitä lukion ykkösellä vaatekaupan poikienosastolta bongaamiani collage-housuja?

Vastaus: tarvitsen. Tai jos en tarvitse, niin en ainakaan halua luopua niistä. En nyt. En huomenna. En ikinä. En mistään.

Panda-paitahan minulla oli Lontoossa Madame Tussaud´s Museumissa vuonna nakki ja muusi ja mitäs lökäreitä minä sitten käytän jos luovun noista poikienosastolta löydetyistä?

Tuollaisina hetkinä sitä aina miettii, kuinka hassuihin asioihin ihminen voikaan kiintyä. Riepuihin, rätteihin, lumppuihin. Lankoihin, rispaantuneisiin helmoihin, nukkaantuneisiin sukkahousuihin. (Siinäpä muuten vasta haaste: heittää kaikki nukkaantuneet ja rikkinäiset sukkahousut ulos vaatekaapista tilaa viemästä. Itse heitin pois ainakin kymmenet särjetyt ja seikkailussa haavoittuneet yksilöt.)

Lopulta ei auttanut muu kuin kovettaa sydän ja alkaa rationaalisesti miettiä, mitä vaatteita vielä kuvittelen käyttäväni. Jostakin lehdestä luin kauan sitten, että jos jotakin vaatetta ei ole yli vuoteen käyttänyt, sitä ei luultavasti tule käyttämään enää lainkaan. Tämän säännön ulotin lähes kaikkeen lukuun ottamatta juhlamekkoja. Loppujen lopuksi päädyin siis karsimaan vaatekaapistani 7,3 kg vanhoja vaatteita (minä punnitsin, ihan oikeasti!) ja nyt kaappini ammottaa tyhjyyttään. Kerrankin näin päin.

Nyt tosin hyvää kotia etsii yksi jos toinenkin reissussa enemmän tai vähemmän rähjääntynyt vaatevanhus. Sanokaa hep jos kaipaatte kokoelmiinne mun ysiluokan joulujuhlatunikaa, seitsemän vuotta vanhaa House Collectionin punaista villaneuletta tai punahilkan viittaa. Anybody?

Terkuin Ulla

P.S. Todellakin odottelen niitä päiviä, jolloin vaatekaappiin tarvitsee ostaa vain yksi nätin mallinen mekko, johon voi sitten ostaa eri värejä vähän niin kuin kännykkään uusia applikaatioita. Uusimmassa Anna-lehdessä visioitiin tällaisia tulevaisuuden vaatekiemuroita ja voi kun olisi helppoa! Ainakin tällaiselta vaatekaapin ylikansoittamisefektiltä luultavasti silloin vältyttäisiin!