ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

21. huhtikuuta 2015

PUNAVIINIÄ JA VALKOHOMEJUUSTOA


Olen juustofriikki. Rakastan sitä, että ruoassa on paljon juustoa ja tykkään myös napsia juustoja pelkälteen. Jos jossakin ravintolassa voi tilata vuohenjuustosalaatin, tai jos menussa on ruokaa, jossa on sinihomejuustoa, jompikumpi löytää tiensä hyvin suurella todennäköisyydellä eteeni pöydässä. Oih, juustot on yksinkertaisesti rakkaus.

Koska juustot on niin valloittavan veikeitä tapauksia, vietettiin kahden ystävän kanssa viime viikonloppuna viini ja juusto -iltaa. Ostettiin neljää erilaista juustoa ja pullollinen punaviiniä, ja puhuttiin tosi syvällisistä asioista, niin kuin juustojen ja viinin äärellä vain kuuluu. (Tosin meidän mittapuulla syvälliset jutut oli sitä, että mietittiin, ketkä meidän ystävistä sopisivat yhteen kenenkin kanssa.)

En ole mikään suuri juustoanalyytikko, mutta koska meidän ruokarepertuaari oli  t ä y d e l l i n e n, haluan jakaa sen. Me ostettiin juustot Jyväskylän Mestarin herkusta, mutta eiköhän vastaavia löydy muualtakin.

Väinö -valkohomejuusto oli aika miedon makuinen, mutta silti tosi hyvää. En ehkä ole vielä ihan päässyt sisälle valkohomejuustojen maailmaan, enkä oikein ymmärrä niiden makua, mutta ehkä pikkuhiljaa.

Regina Blu oli meidän juustoista mun suosikki! Ihana sekoitus voimakasta ja mietoa makua ja tuun kyllä ostamaan tuota paljon paljon jatkossakin!

Prostinnan oli ahvenanmaalaista kermajuustoa, joka oli maultaan suhteellisen voimakasta ja ihanan kermaista. Mä tykkäsin tuosta tosi paljon apprikoorihillon ja voileipäkeksien kanssa, ja maistui myös aamiaisleivän päällä apprikoosihillon kera.

Lisäksi meillä oli jotain random leipäjuustoa, joka nyt on ihanaa aina hillojen kanssa.

Viini oli italialaista punaviiniä, Montalto Nero d'Avola Passiventoa, joka oli mausteista ja marjaista, ja jossa ei ollut kauhean voimakasta jälkimakua, vaan joka potkaisi jännästi kitalaessa juuri ennen nielaisemista. Tykkään yleensä vähän makeammista punaviineistä, mutta tuo oli just hyvä juustoille!

Oli huikea ilta huikeassa seurassa. Juusto ja viini -hifistely on aina hauskaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥