ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

9. joulukuuta 2015

MITÄ OSTAA POIKAYSTÄVÄLLE JOULULAHJAKSI?!


Minulla on isä ja kolme pikkuveljeä. Voisi siis kuvitella, että kahdenkymmenen elinvuoteni aikana olisin harjoitellut miehille lahjojen ostamista niin paljon, että olisin siinä jo aika mestari. En kuitenkaan ole. Lahjojen ostaminen miehille on yksi vaikeimmista asioista, joita nainen kohtaa elämässään.

Tykkäisiköhän mies tästä lettupannusta? Kannattaisiko sille ostaa uusi laudeliina tai uusi urheilukassi? Vai entä jos sittenkin vain suklaata ja hammasharja? 

Koska miehille lahjojen ostaminen on niin tuskaista, ajattelin haastatella ehta oikeaa miesolentoa (a.k.a. poikaystäväni) ja kysyä, mitä miehet oikeasti haluavat joululahjaksi. (Haluan huomauttaa, että tämä ei ollut tapa kalastella tietoja poikaystävältäni siitä, mitä minun kannattaisi ostaa hänelle joululahjaksi. Sen olin jo päättänyt ennen haastattelua, enkä valitettavasti voi paljastaa, mitä hänelle aion ostaa, sillä hän lukee tätä blogia :D)

Joulukuu on tosin jo pitkällä, ja suurin osa lahjoista on toivottavasti jo hankittu. Mikäli pukin konttiin on kuitenkin vielä tulossa hankintoja, ja tuskailet, mitä ostaisit miehelle lahjaksi, tässä muutama ajatus aiheeseen liittyen.

1. Kannattaako poikaystävälle ostaa pieniä puisia oravia takanreunukselle? 

Poikaystävän tuomio: "Ei kissapatsasta, ei lasiesineitä, ei Oiva Toikan lintuja, ei enkelipatsaita, eikä muitakaan turhia koriste-esineitä ja krääsää, jolla ei oikeasti tee mitään. Sisustusesineet voivat olla ihan jees, mutta jos minulla on jo seinäkello, en tarvitse uutta. Toisaalta, mikäli seinäkello olisi jokin todella siisti, esimerkiksi Minecraft-teemainen, sellainen olisi ihan paras lahja."

2. Kannattaako poikaystävälle ostaa Ristomatti Ratian kylpypyyhe?

Poikaystävän tuomio: "Jos pyyhkeessä tai laudeliinassa on jokin hauska idea tai juju, sellainen voi olla kiva lahja. Kuka tahansa pässi tosin osaa suunnitella pyyhkeen, jossa on suoria raitoja. Sellaisesta ei siis kannata maksaa sataa euroa. Mies ei arvosta. Kylpyhuoneasioista myös jokin hyväntuoksuinen hajuvesi voi olla hyvä, tai hierontageeli - varsinkin, jos sen mukana tulee tyttöystävältä lupaus hieroa."

3. Kannattaako poikaystävälle ostaa uusi porokuvioinen villapaita?

Poikaystävän tuomio: "Vaatteista hyvät tumput on jees ja villasukat on aina hyvä lahja. Alusvaatteita ja sukkia ei ole koskaan liikaa, koska ne aina hukkuu. Kravatti ei ole kaikkein innostavin lahja. Kalvosinnapit, hehe ja pah. Vaatelahjakorteissa on se riski, että nainen haluaa itse päästä shoppailemaan ja lahja on enemmän naiselle kuin miehelle. Muutenkin vaatelahjoja ostaessa kannattaa olla varovainen: Ostaako nainen vaatteen siksi, että olettaa miehen oikeasti ilahtuvan siitä, vai siksi, että nainen toivoisi miehen käyttävän enenmmänkin sentyylisiä vaatteita. Niin ja ei karvaisille korvaläpille."

4. Kannattaako poikaystävälle ostaa tietokoneeseen uusi näytönohjainjuttuasiasysteemi? (Siis mikä että?!)

Poikaystävän tuomio: "Leffojen, pelien ja musiikin suhteen lahjakortit ovat hyvä idea, jos ostaja ei tiedä, mitä tarkalleen miehelle ostaisi. On esimerkiksi mahdollista ostaa lahjakortteja Steam-pelipalveluun, jossa lahjan saaja voi itse käyttää lahjarahansa himoitsemansa pelin tai sisältöjen ostamiseen. Retropelit tai sarjakuvat ovat myös aina hyvä vaihtoehto, samoin fyysiset kopiot elokuvista tai cd-levyistä, mikäli mies niitä sattuu keräämään."

5. Kannattaako poikaystävälle ostaa Ikean kalavuoka?

Poikaystävän tuomio: "Miehet eivät hirveästi arvosta astioita. Kiinalainen teeastiasto tai Kastehelmi-kulho ei sykäytä, koska astiat eivät ole niitä kaikkein jännimpiä asioita maailmassa. (Paitsi jos poikaystäväsi on kokki.) Toisaalta jokin hauska kahvikuppi saattaa ilahduttaa, muun muassa muumimukit ovat miestenkin mielestä kivoja."

6. Mistä muusta poikaystävä saattaisi ilahtua?

Elämyslahjat ovat hienoja: Lahjan antaja vie lahjan saajan ravintolaan, konserttiin, ulkomaille, järjestää seikkailupäivän... Itse tehdyt jutut on plussaa: puinen taskumatti ei tosin kuulemma omaa poikaystävääni ilahduttaisi, mutta joku muu sellaisesta saattaa innostua. Poikaystävän mukaan häntä itseään ilahduttaisi myös kaikki oheistuotteet, mitkä liittyvät peleihin tai bändeihin, joista hän pitää. Ylipäätäänkin kannattaa kuunnella miestä. Mikäli, tämä puhuu jostakin asiasta toistuvasti, hän on luultavasti kiinnostunut siitä. Voisiko toistuvasti puheen aiheeksi nousevan tiimoilta löytyä idea lahjaksi...?

P.S. Tätä postausta varten on haastateltu vain yhtä miestä. Huhujen mukaan miehetkin ovat kuitenkin yksilöitä (ainakin poikaystäväni väittää niin), ja heillä saattaa olla eriäviä mielipiteitä ja lahjatoiveita. Postauksessa esitetyt lahja-ajatukset eivät siis välttämättä päde kaikkiin miehiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥