Neidontorni |
Mistä onkaan Istanbul tehty?
Rappioromantiikasta, romahdusuhan alla olevista talovanhuksista, raahustavista raitiovaunuista, ruoasta, rennosta meinigistä, ruipeloista katukissoista, ruipeloista katulapsista ja rukouskutsuista - ja siinä on vasta kaikki ärrällä alkavat asiat.
Vietettiin päivät haahuillen katuja pitkin ja käytiin tsekkaamassa pakolliset nähtävyydet: Hagia Sofia, Topkapi palatsi, Sininen moskeija, suuri basaari ja yksi random arkeologinen museo. Seilattiin myös muutamaan otteeseen parinkymmenen minuutin matka Aasian puolelle Bosborin salmen yli, ja koska en ole koskaan aiemmin käynyt Aasiassa, ne muutamat sillä puolen otetut askeleet tuntui aika tajuttoman legendaarisilta.
Koska kyseessä oli ainejärjestön järjestämä matka, meillä oli myös opintoihin liittyvää sisältöä. Tavattiin muun muassa kaksi Turkissa toimivaa suomalaista freelance-toimittajaa, yksi turkkilainen humoristista ajankohtaistelevisio-ohjelmaa pyörittävä journalisti ja käytiin vierailemassa Istanbulissa toimivan ranskankielisen lehden toimituksessa. Kaikki käydyt keskustelut oli tosi mielenkiintoisia ja mun käsitykseni Turkin mediasta ja Turkin poliittisesta tilanteesta laajeni aikalailla.
Ehkä traumaattisinta reissulla oli kohtaaminen, jonka todistin ihmisiä tulvivan pääkadun, Istiklal Caddasin reunalla. Kadun reunamilla saattoi aika ajoin nähdä katulapsia, ja lauantai-iltapäivänä erään kaupan edustalla soitti pientä harmonikkaansa tyttö, joka oli ehkä neljän tai viiden vuoden ikäinen. Paikalla oli myös turistiperhe kameroineen ja suureksi kauhukseni, vanhemmat istuttivat oman, samanikäisen tyttönsä katulapsen viereen valokuvatakseen vastakkainasettelun ja Istanbulin kaduilta löytämänsä eksoottisen ilmestyksen. Perheen tahdittomuus ja mauttomuus sai vatsan kouristelemaan.
Sininen moskeija |
Olin lukenut ennen matkaa, että Istanbulissa on varottava vihaisia koiria, jotka voivat hyökätä kimppuun ja puraista. Euroopan puolella ei koiria kuitenkaan näkynyt lähes ollenkaan, vaan kadut olivat kissojen valtakuntaa. Olisin halunnut pakata yhden pehmoisen, takkuturkkisen otuksen matkalaukkuun kotiinviemisiksi, mutta ei sinne olisi loppujen lopuksi mitään elukoita mahtunut, kun rahtasin Suomeen kilokaupalla turkkilaisia makeisia.
Katukissan lisäksi olisin halunnut tuoda Istanbulista mukanani takaisin Suomeen:
- Ruoan, joka oli ihan tajuttoman hyvää joka paikassa! Mulla on oikeasti ikävä sitä ruokaa!
- McDonald’sin kotiinkuljetuksen (ei tosin taida olla ainoastaan Istanbulista löytyvä juttu, mutta tällainen tarvitaan silti Suomeenkin!)
- Monikerroksiset rakennukset ja kaupat: löysin esimerkiksi ihan täydellisen kaupan Istiklalilta, jossa kahdessa alimmassa kerroksessa myytiin askartelutarvikkeita ja taitelijajuttuja, kahdessa seuraavassa leffoja ja musiikkia, kolmessa seuraavassa kirjoja ja ylimmässä kerroksessa oli vielä kahvila. Jos tuollainen kauppa olisi Suomessa, saattaisin muuttaa sinne asumaan.
Mitä en haluaisi tuoda Istanbulista Suomeen:
- Tinkiminen: oon tässä ihan onneton! Tuntuu vaan niin kauhean röyhkeältä ja ahneelta olla maksamatta hintaa, joka tuotteista esimerkiksi basaareilla pyydetään.
- Olematon vedenpaine vesihanoissa, vessoissa ja suihkuissa. Oon vaan ollut niin onnellinen, että täällä koti-Suomessa vettä tulee normaalilla paineella!
Majoitus
Me majoituttiin Taksim Lounge -nimisessä hostellissa, jossa oli vuoteissa pinkit petivaatteet ja huoneiden seinillä glitteriä. Meidän huoneessa oli kuusi vuodetta ja mä tykkäsin kyllä tosi paljon. Henkilökunta oli ystävällistä, sijainti oli hyvä, aamiainen sisältyi hintaan (oih, Nutella-leivät!) ja oleskeluhuoneesta sai hakea teetä niin paljon kuin vain jaksoi juoda. Siisteydessä olisi ehkä ollut hieman parantamisen varaa, mutta jos ei ole aivan neuroottinen siisteysfriikki, kyllä tuolla hyvin pystyy muutaman yön yöpymään. Hintaa tuli muistaakseni neljälle yölle vähän alle 60€, eli suunnilleen 15€/yö.
Topkapi palatsissa |
Paras ruokapaikka, jossa käytiin, löytyi Istiklalin varrelta pieneltä sivukujalta, jonne löytää kun valitsee Mangon ja H&M:n välistä kulkevan tien. Siellä oli Marko Pasa Restaurant -niminen paikka, jossa nautittiin ihan tajuttoman upea viiden ruokalajin ateria 30 liiralla. Ravintolan alakerrassa oli mummoja, jotka leipoivat leipää, jota tarjottiin alkupaloiksi, ja vaikka ruokalistalta ei löytynytkään alkoholia, länsimaalaisille turisteille viiniä myytiin silti tiskin alta. Tajuttoman hyvä palvelu, ihanaa ruokaa ja ne leipämummot oli niin sympaattisia, että sydän meinasi haljeta.
Kebabia en pienoisessa lihakammossani Istanbulissa syönyt, mutta Manti-niminen paikallinen ruoka oli tosi hyvää! Pastan sisään oli leivottu lihanpaloja ja annoksen päälle oli huljautettu jugurttia ja tomaattikastiketta. Kuulostaa tosi häröltä, mutta maistui taivaalliselta.
Jos et jaksanut lukea aivan kaikkea, niin tässä vielä pähkinänkuoressa
Istanbulin top 5
1. ruoka
2. keskustelut toimittajien kanssa
3. Topkapi palatsi
4. Aasian puolelle laivalla seilaaminen
5. random kaduilla kiertely valokuvaten
Piti ihan palata vielä koneella kattomaan kuvia, huikeen näkönen kaupunki! Miksi sininen moskeija ei ole sininen? Ainakaan ulkopuolelta :D
VastaaPoistaIstanbul on kyllä upea paikan päälläkin - hyvä että kuvat heijasteli tunnelmia edes vähän! Sininen moskeija on sininen sisäpuolelta (mutta ei niin sininen kuin olin kuvitellut...) :D
PoistaTosi ihana postaus Ulla! Itse en ekskulle nyt lähtenyt toisen päällekkäisen reissun vuoksi, mutta tieni vie sinne jälleen torstaina. Kuvauksesi on melko täydellinen Istanbulille. En voi odottaa, että kohtaan kaupungin jälleen, kolmen kuukauden eron jälkeen. Tuo ruokapaikka on mulle uusi tuttavuus, se pitää ehkä käydä testaamassa :)
VastaaPoistaOo kiva kuulla, että sullekin tuttu Istanbul löytyi tekstistä! Toivottavasti sulla on onnistunut visiitti Istanbuliin! Tuolla ruokapaikassa kyllä kannattaa piipahtaa, jos ei muuten niin ainakin kurkkaamassa niitä alakerran sympaattisia leipämummoja. :D
Poista