MOSTAR – BOSNIA-HERZEGOVINAN LUMOAVA HELMI

"Hän oli tullut Mostarista ja oli hyvin järkyttynyt. Hän sanoi, että siellä on aivan hirvittävää. Että loppujen lopuksi Mostarista ei ole paljoa jäljellä. Niin kaunis kaupunki. Alexandra on aivan murtunut näkemästään."

Näin kirjoitti 12-vuotias sarajevolainen Zlata Filipović päiväkirjalleen syyskuussa vuonna 1993. Bosnian sota runteli parhaillaan koko maata ja hänen toimittajaystävänsä Alexandra oli juuri matkustanut sodan raunioittamasta Mostarista Sarajevoon. Sanoista välittyy surullinen kuva Mostarin kohtalosta, joka oli laajamittainen tuho kolme vuotta kestäneiden taistelujen, piiritysten ja hyökkäysten keskellä.

Mostaria on kuitenkin jälleenrakennettu tehokkaasti viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Bosnia-Herzegovinassa sijaitseva kaupunki lumosikin minut lähtemättömällä tavalla vieraillessani siellä viime elokuussa. Kaupunki oli samanaikaisesti henkeäsalpaavan nätti turkkilaishenkisine vanhoinekaupunkeineen että loputtoman koskettava ja surullinen luotien lävistämine seinineen. Vaikka koko kaupunki ei enää olekaan raunioina, sodan jäljet näkyvät edelleen tuhoutuneina ostoskeskuksina ja rakennuksina, joiden rikkoutuneista ikkunoista pursuilee puiden lehviä.

Mostar on monella tapaa kulttuurien kohtaamispaikka. Siellä joka toisessa kadunkulmassa on moskeija ja minareetti, joista kaikuu iltaisin kaunis rukouskutsu, ja joka toisessa kadunkulmassa jylhän komea kristillinen kirkko. Muslimitaustainen hostellimme omistajan tytär totesikin, että kaupungin tavalliset ihmiset eivät välitä siitä, mitä uskontoa kukin edustaa. He haluavat vain elää rauhallista yhteiseloa keskenään.

Stari Most -silta oli elokuussa tupaten täynnä turisteja.

Kaupungin kuuluisin maamerkki on Stari Most -silta, jonka mukaan kaupunki on saanut nimensäkin. Stari Most tarkoittaa vanhaa siltaa, mutta alkuperäisen sillan tuhouduttua Bosnian sodassa, nykyinen silta on vain 2000-luvulla rakennettu tarkka kopio eikä varsinaisesti siis kovin vanha. Silta sijaitsee hurmaavassa vanhassakaupungissa, jossa ottomaanien vaikutukset näkyvät yhä ja kaduilla kävellessään voisikin helposti luulla eksyneensä Turkkiin.

Mostar sijaitsee käsittämättömän upeiden ja jylhien vuorten syleilyssä, ja melkein parasta kaupungissa onkin vain ympäriinsä käveleminen ja kaupungin ihmetteleminen. Sodan raunioittamien rakennusten ja ympäristön kauneuden välinen kontrasti on surullisella tavalla pysäyttävä ja vaikuttava.

Vuosisatoja vanha Blagaj Tekke -luostari sijaitsee parinkymmenen minuutin ajomatkan päässä Mostarista. 

Pociteljin kaupunki tuhoutui monilta osin Bosnian sodassa, mutta sitä on entisöity muun muassa Unescon rahoituksella. 

Teimme hostellimme omistajan tyttären johdolla myös päiväretken, jonka aikana vierailimme neljässä kauniissa kohteessa Mostarin lähialueilla. Kävimme Kravicen vesiputouksilla, vuosisatoja vanhassa Blagaj Tekke -muslimiluostarissa, katolilaisessa pyhiinvaelluskohteessa Medjugorjessa sekä Pociteljin historiallisessa kaupungissa. Jokainen kohde tuntui olevan toinen toistaan näyttävämpi ja kauniimpi. Päivä oli helteisen kuuma, ja ellen olisi tuolloin ollut tulossa kipeäksi, olisin ehdottomasti halunnut uida Kravicen vesiputousten takaa löytyvään luolaan katsomaan, olisiko se kätkenyt sisäänsä suunnattomia aarrearkkuja ja seikkailuita.

Käytännön vinkkejä

Mostariin pääsee helposti bussilla muun muassa Dubrovnikista ja Sarajevosta. Monet tekevätkin Mostariin päiväretkiä isommista kaupungeista, mutta varsinkin jos Mostarin ympäristössä sijaitsevat muut mielenkiintoiset ja kauniit kohteet kiinnostavat, aikaa vierailulle kannattaa varata enemmän. Meille riitti kaksi yötä, mutta alueella voisi hyvinkin viettää aikaa vielä pidempään ihastellen ja ihmetellen.

Me yövyimme Hostel Dadassa, joka sijaitsi noin kilometrin päässä vanhasta kaupungista ja aivan bussiaseman vieressä. Hostellia pyöritti mitä suloisin vanha rouva, joka ei osannut liiemmin englantia, mutta joka teki mitä parhainta munakokkelia aamiaiseksi. Rouvan tytär tuli meitä vastaan bussiasemalle henkilökohtaisesti ja pieni hostelli tuntui monesti pikemminkin kodilta kuin hostellilta.

TOIVOMUKSIA VUODELLE 2017

Hei, ystäväni, mukavaa, kun ehdit vihdoin tänne. Saavuit pimeän turvin, valojen välkkeessä, jään kuorruttamaan yhteiskuntaan. Kuljit ihmisten selkien takaa juuri silloin, kun he huusivat toisilleen toivotuksia, suikkailivat suukkoja suupieliin ja kilistelivät lasejaan. Minut sinä sivuutit juuri, kun olin kokoontunut ystävien kanssa lautapelin ääreen. Silitit tukkaani, hymyilit hellästi kuin lapselle, mutta minä en huomannut sinua vielä silloin. Vasta vähän myöhemmin ymmärsin, että juuri sinä olit saapunut hiljaa, astellut huoneen poikki ja tehnyt pesäsi kaappien nurkkiin.

Olisitpa lempeä vuosi. Puhaltaisit hyväntahtoisuuden ja armon ihmisten mieliin, hemmottelisit meitä ja pitäisit hyvänä. Ottaisit pois ennakkoluulot ja vihan, kiireen, halveksunnan ja velkakierteen. Hoivaisit heikoimmassa asemassa olevia, ruokkisit nälkäiset ja antaisit yksinäisten kokea läheisyyttä ja rakkautta.

Opettaisitpa minut elämään rauhallisesti. Etten lupautuisi liian moneen, osaisin sanoa ei. Muistaisin, että minullakin on lupa levätä, oikeus kieltäytyä mukavistakin asioista ilman huonoa omaatuntoa. Opeta minua ottamaan aikaa itselleni, pysähtymään paikoilleen, kuuntelemaan maailman sydämenlyöntejä ja hengittämään hiljaisten huoneiden näkymättömiä pölyhiukkasia.

Ehtisinpä järjestää enemmän aikaa lukemiselle. Siirtäisin älypuhelimen välillä syrjään, keskittyisin tähän hetkeen ja näihin ajatuksiin. Haluaisin matkustaa kirjojen sivuilla maailmojen ääriin. Anna minun tarttua teoksiin, jotka pysäyttävät ajan ympäriltä. Niihin, jotka pysyvät ihollani kuiskauksina vuosia ja ikuisuuksia.

Kirjoittaisinpa vihdoinkin jotakin loppuun asti. Novellin tai runon tai romaanin. Loisin rutiineja sanaleikkeihin, ottaisin aikaa lauseiden järjestelemiselle papereiden kalteviin pintoihin. Tahrisin mustetta vihkojen sivuille, sormenpäihini ja sydämeeni.

Järjestäisitpä minulle seikkailuja. En kaipaa aivan sellaisia kuin lapsena toivoin, niitä joissa Viisikon tavoin jäljittäisin salakuljettajia tai kidnappaajia. Ennemmin kaipaisin telttaseikkailua luonnonpuistossa, seikkailua vieraassa kulttuurissa, kulinaristista seikkailua kiehtovien ruokien äärellä, seikkailua käsi kädessä rakkaani kanssa. 

Muistaisinpa kertoa läheisilleni vielä useammin, kuinka tärkeitä he minulle ovat. Oppisinpa olemaan stressaamatta turhista asioista. Anna minulle avoin ja kriittinen mieli, tasainen unirytmi, iltasadut, syvälliset teen ääressä vietetyt keskusteluhetket sekä revontulet. 

En kokenut ahdistusta päästäessäni irti edeltäjästäsi. Se opetti minulle säästäväisyyttä, kärsivällisyyttä ja rohkeutta. Silloinkin, kun synkät ajatukset meinasivat puhaltaa minut tuulina vuorten taakse, jäin seisomaan routaiseen maahan, kasvattamaan juuria armollisiin uniin. Edeltäjäsi sisälsi paljon hyvää, mutta uskon sinun sisältävän vielä jotakin parempaa. 

Kohotan kasvoni sinua kohti ja katson, kuinka taivut kaarelle tunturien ympärille ja jäisten jokien poimuihin. Sinusta tulee hyvä, tuleehan? 

VUOSIKATSAUS

Viime postaus kihlautumisestani nousi neljässä tunnissa blogini luetuimmaksi postaukseksi. Kahdessa päivässä sitä oli luettu kolminkertainen määrä toiseksi luetuimpaan postaukseen verrattuna. Olen mykistynyt ja imarreltu tekstin saamista lukukerroista ja eri sosiaalisissa medioissa minulle ja sulhaselleni välittyneistä onnitteluista. Kiitos! Olette ihania!

Koska vuosi alkaa olla lopuillaan, tässä postauksessa tehdään aikamatka kuluneeseen vuoteen. Kuten arvata saattaa, vuoden isoin juttu oli ehdottomasti kihlautuminen ja häävalmistelujen aloittaminen. Sen lisäksi vuodesta jää päällimmäisenä mieleen uusi opiskelupaikka sekä lukuisat reissut. Kaiken kaikkiaan vuoteen mahtui kolmetoista paikkakuntaa kahdeksassa maassa ulkomailla ja 34 ulkomailla vietettyä päivää. Suosikkikaupungeikseni nousivat Ljubljana, Edinburgh ja Sarajevo. 

Tammikuussa vaihto-opiskelusuunnitelmani Maltan yliopistossa peruuntuivat. Tuntui pahalta jumiutua jään kuorruttamaan kotimaahan, kun kaikki mitä luulin tarvitsevani oli matka maailman ääriin. Olin pääasiassa ahdistunut ja surullinen, vaikka myöhemmin ymmärsinkin, että tässä vaiheessa kotimaahan jääminen oli minulle ihan hyvä vaihtoehto. 

Tammikuussa luettu kirja: Danten Helvetti

Helmikuussa muutin uuteen asuntoon. Siellä juhlimme kämppäkaverini kanssa tupaantulijaisia ja syntymäpäiväjuhlia. Leikkasin hiukset pitkäksi polkaksi ja tein hitaasti kirjallisuuden sivuaineopintoja eteenpäin. Varmistauduin päivä päivältä enemmän siitä, että kirjallisuus on minun opiskelualani. 

Helmikuussa luettu kirja: Seija Ahavan Taivaalta tippuvat asiat

Maaliskuussa haaveilin yhä enenevässä määrin matkustamisesta ja ostimme ystäväni kanssa lentoliput Kroatiaan elokuulle. Suunnnittelimme reppureissuamme ja olo oli jo paljon parempi kuin tammikuussa. Sulamisvedet tuntuivat kuljettavan mukanaan talven raskaita ajatuksia kauas pois minusta.

Maaliskuussa luettu kirja: Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki

Huhtikuussa valmistauduin pääsykokeisiin ja tein kirjallisuuden sivuaineopintoja samanaikaisesti. Luin pääasiassa opintoihin kuuluvaa kirjallisuutta, klassikoita ja novelleja. 

Toukokuussa matkustimme poikaystäväni kanssa ensimmäistä kertaa yhdessä ulkomaille. Budapest oli paahtavan helteinen, kiehtova ja kaunis. Flippermuseo ja rauniobaari Szimpla Kert tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Matkalta palattuamme juhlimme ylioppilaaksi valmistunutta pikkuveljeäni. Toukokuussa olivat myös kauan odottamani pääsykokeet. 

Toukokuussa luettu kirja: Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen (yhdessä ääneen poikaystävän kanssa)

Kesäkuussa sain tiedon uudesta opiskelupaikastani. Matkustin perheeni kanssa Rukalle ja sairastuin kuumeeseen. Reissun parina viimeisenä päivänä jaksoin kuitenkin lähteä kävelemään karun kauniiseen tunturiin. Vietimme myös poikaystäväni kanssa paperiseurustelupäivää.

Heinäkuussa tein opintoja eteenpäin ja sain kirjallisuuden perusopintokokonaisuuden valmiiksi. Olin päättänyt, etten halua mennä töihin vietettyäni kolme edellistä kesää täystyöllistettynä, joten tasapainottelin kouluhommien ja levon välillä.

Heinäkuussa luettu kirja: Kjäll Westön Kangastus 38

Elokuussa vietin taianomaisen kuukauden reppureissaten ystäväni kanssa ympäri Balkania ja Italiaa. Bosnia-Herzegovinan Sarajevo ja Mostar, Slovenian Ljubljana sekä Italian Corniglia ja Manarola hurmasivat minut erityisesti. Tapasimme paljon ystävällisiä ihmisiä, näimme upeita vesiputouksia, hurmaannuimme suloisista vanhoistakaupungeista, vaikutuimme alueen historiasta, söimme paikallisia ruokia, istuimme tuntikausia linja-autossa ja kulutimme kirjojen sivuja.

Elokuussa luettu kirja: Anthony Doerrin Kaikki se valo jota emme näe

Syyskuussa minua kysyttiin vaimoksi ja minä lupauduin. Aloimme suunnitella häitämme sulhaseni kanssa. Opinnot uudet pääaineen parissa tuntuivat hyvältä. Olin onnellinen. 

Syyskuussa luettu kirja: J. K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi (yhdessä ääneen poikaystävän kanssa)

Lokakuussa tein ensimmäisen soolomatkani Edinburghiin ja minusta tuntui ihan mahdottoman hyvältä ja voimaannuttavalta. Kirjoittamisen opintojen tekeminen avoimeen yliopistoon inspiroi minua kirjoittamaan harjoitustehtävien lisäksi myös muita tekstejä vapaa-ajalla. Olin niin kiireinen opiskelujuttujenkin takia, että blogi ei päivittynyt kertaakaan. Aloin työstää kandidaatintutkielmaani. 

Lokakuussa luettu kirja: Art Spiegelmanin Maus ja Maus II

Marraskuussa olin festareilla keittäjänä ruokkimassa liki kahtakymmentätuhatta festarikävijää. Juhlimme perhepiirissä kihlautumista ja isovanhempieni viisikymmenvuotishääpäivää. Menin solmuun opiskelujuttujen kanssa. Kävin äidin kanssa kirjamessuilla hamstraamassa kirjahyllyt täyteen uusia opuksia.

Marraskuussa luettu kirja: Gabriel Marquezin Sadan vuoden yksinäisyys

Joulukuussa kirjoitin paljon esseitä, tein viimeiset tentit ja aloitin loman hyvillä mielin saamistani arvosanoista. Vietimme joulua sulhaseni kanssa perheeni luona, matkustimme tapaninpäivänä sulhasen isän perheen luokse ja siitä seuraavana päivänä sulhasen äidin perheen luokse. Katsoin elokuvia, täytin vatsani piparkakuilla ja joulusuklaalla, ja olin kiitollinen ihanasta perheestä, sulhasesta ja ystävistä. 

Joulukuussa luettu kirja: Zlata Filipovićin Zlatan päiväkirja

Kiitos tästä kuluneesta vuodesta teille jokaiselle, jotka olette lueskelleet tekstejäni! Kiitos kommenteistanne, ajatuksistanne ja kannustuksestanne, olette kultaa!

Nyt vetäydyn loppuvuodeksi sängynnurkkaan lukemaan joululahjakirjoja ja palaan vuodenvaihteen jälkeen. Päässäni muhii jo monta blogikirjoitusta, jotka haluaisin päästä jakamaan kanssanne. Olen myös viime päivinä työstänyt ajatusta aivan uudenlaisesta projektista, josta haluaisin jo kovasti päästä kertomaan teille, mutta jääköön sekin tammikuulle. Lempeää loppuvuotta juuri sinulle, ihana! 

KIHLOISSA

Poikaystävä kosi minua. Minä vastasin kyllä. Kapsahdin kaulaan ja annoin suukon.

Ostettiin sormukset. Kerrottiin vanhemmille ja ystäville. Varattiin juhlapaikka ja häävalokuvaaja. Kysyttiin kaasoja ja bestmanejä. Menetettiin yöunia alustavan vieraslistan äärellä. Vietettiin lähisuvun kanssa kihlajaisjuhlaa. Alettiin säästää rahaa häitä varten. Oltiin rakastuneita ja vähän villejä.

Häät on toukokuussa.

Jännittää. Tuntuu hyvältä. Ja sitten taas vähän jännittää.

Sieluni nauraa onnesta.

Meitä kuvasi veljeni Janne. Muut kuvat otin minä.

MIKSI MINÄ MATKUSTAN?

Kun minä alan haaveilla uudesta matkasta, poikaystävä katsoo minuun ja kysyy:

Mikä sinua sinne ulkomaille oikein vetää? Kun elämä on muutenkin niin kiireistä ja jatkuvaa paikasta toiseen juoksemista, etkö sinä haluaisi lomalla vain pysähtyä ja jäädä paikalleen? 

Kun minä potkin vuoteessa sänkyä syrttyyn ja vääntelehdin ahdistuneena siitä, että seuraavaa matkaa varten ei ole vielä lentolippuja varattuna, täytyy minun itsenikin kysyä:

Miksi tämä kaukokaipuu on niin voimakasta, että se tuntuu fyysisenä pahoinvointina? Mihin minä olen matkalla? Miksi minä ylipäätään matkustan? 

Kysymyksiin ei ole helppoja tai yksiselittesiä vastauksia.

Ei minulla ole aina ollut samanlaista paloa nähdä koko maailma. 10-vuotiaana oivalsin, että monet suosikkikirjani sijoittuvat Iso-Britanniaan, nummille, linnoihin ja metsäpoluille, ja Briteistä tuli päiväunieni kohde ja haaveideni satama. Kaksi vuotta oivallukseni jälkeen lähdimme äidin kanssa Lontooseen. Unohdin palasen sydämestäni Covent Gardeniin ja Charing Cross Roadin kirjakauppoihin, ja ehdin käydä Londoossa viidesti ennen kuin tajusin, että jonnekin muuallekin voisi matkustaa välillä.

Yläkoulussa luin Elizabeth Gilbertin omaelämäkerrallisen teoksen Eat Pray Love, jossa toimittajakirjailija lähtee vuodeksi kiertelemään maailmaa. Hän viettää ensin neljä kuukautta Italiassa syöden ja seuraavaksi neljä kuukautta Intiassa meditoiden. Lopulta hän matkustaa Indonesiaan pyrkimyksenään yhdistää Italiassa oppimansa kyvyn nauttia elämästä ja Intiassa löytämänsä sisäisen rauhan. Luettuani kirjan innostuin suunnittelemaan omaa vuoden mittaista matkaani. Ohjelmassa oli ruokaa Italiassa, rukoilua Saksassa ja kirjoittamista Iso-Britanniassa.

Matkustushaaveet kuitenkin alkoivat konkretisoitua vasta lukion päätyttyä. Arasti haaveilin välivuodesta ja mahdollisuudesta matkustaa, ja ensimmäisenä yliopistosyksynä tein viikkojen tarkkuudella suunnitelmia maailmanympärysmatkoille. Tajusin yhteyden lapsuuteeni, jolloin suosikkilastenohjelmani oli Maailman ympäri 80 päivässä. En lähtenyt maailmanympärysmatkalle, mutta matkustin Istanbuliin, Firenzeen, Berliiniin. Hullaannuin Ljubljanasta ja hurmioiduin Cornigliasta. Näin niin monta niistä paikoista, jotka olin kuvitellut kotisohvalla unelmiin kastettu kirja kädessäni.

Kun mietin, mikä matkustelussa minua kiehtoo, on myönnettävä, että minua ajaa maailmalle voimakas halu nähdä ne kaikki paikat, joista olen lukenut tai joita olen nähnyt elokuvissa. Tarinat eivät enää riitä, haluan kokea seikkailun omissa sormenpäissäni, nähdä omin silmin ne nummet joilla Viisikko söi eväitään ja kukkulat, joilla Frodo ja kumppanit vaelsivat mahtisormus mukanaan. Ylipäätään matkustelussa minua kiehtoo uniikeissa miljöissä vieraileminen, erilaiset luonnonpuistot, kaupungit ja aavikkomaisemat. Minua kiehtoo myös vieraiden paikkojen paikalliskulttuurit, ruoka sekä erilaiset tavat ja uskomukset.

Toisaalta matkustaminen on loputon inspiraation lähde omalle itseilmaisulle. Jokainen kohtaaminen, jokainen paikka jonka näen, jokainen koettu hetki on innoitusta teksteilleni ja valokuvilleni. Rakastan myös tarinoita, joita kuulen tapaamiltani ihmisiltä: tarinoita matkustamisesta ja päiväunista, toisaalta tarinoita rikotuista ihmisenkuorista, sodasta, sorrosta ja kivusta. Jokaisen tarinan kautta olen oppinut jotakin lisää ihmisistä, elämästä tai unelmista.

Matkustaminen avaa silmät uusille näkökulmille, ja antaa historialle kontekstin ja tapahtumapaikat. Olen oppinut reissatessani historiasta paljon enemmän ja aidompia asioita kuin koulussa pänttäämällä. Ennen kuin matkustin Sarajevoon, en ollut edes kuullut Bosniassa Jugoslavian hajoamissotien aikana tapahtuneista etnisistä puhdistuksista, vaikka kyseessä on suurin Euroopassa tapahtunut kansanmurha sitten holokaustin. Berliinin muurin aikaiset ihmiskohtalot ja elämä DDR:ssä konkretisoituivat vasta, kun vierailin Berliinissä muurin muistomerkkimuseossa. Opin Istanbulissa turkkilaisesta mediamaisemasta, sananvapaudesta ja sensuurista, ja Begradissa oivalsin Putin-fanipaitoja turistikaupoissa nähdessäni, että jotkut oikeasti pitävät Venäjän presidenttiä ihailtavana ihmisenä.

Matkustaminen liittyy myös identiteettiini ja ihanneminääni. Ihailen ihmisiä, jotka matkustelevat paljon, ja itsekin haluaisin olla ihminen, joka matkustelee runsaasti. Matkustelevat ihmiset ovat silmissäni itsenäisiä ja rohkeita persoonia, jotka taistelevat unelmistaan ja pitävät niistä kiinni. Minä haluan olla samanlainen. Uskon myös, että matkustaessa oppii itsenäisemmäksi ja oivaltaa sen, että kommunikaatio on pääasiassa kaikkea muuta paitsi sanoja.

Minulle matkalle lähteminen on lepoa. Matkustaminen on välillä rankkaa, mutta se on myös pakkolomaa arjesta. Se on sitä, kun ei yksinkertaisesti pysty kerryttämään suunnattomia tiskivuoria keittiöön, kun hostellilla astiat on pestävä heti pois toisten reissaajien tieltä. Se on sitä, kun ei tarvitse ajatella opiskeluasioita ja ympärillä ei ole materian hälinää, joka tukehduttaa minut aina kotona. Jo pelkkä uuteen ympäristöön pääseminen irrottaa tavanomaisista huolenaiheista.

En ole vielä matkustanut maapallon ympäri. Silti vähä vähältä varovasti kokeilen, kannatteleeko maailma, jos kuljen sillä varpaillani. Kaukokaipuu puristaa kehoani ja loppujen lopuksi huomaan etten osaa vastata omaan kysymykseeni siitä, miksi sieluni tuntuu levottomalta, kun olen jumissa kotimaassa. On monia syitä, miksi koen matkustamisen inspiroivaksi ja mielekkääksi, mutta loppujen lopuksi kuitenkin tuntuu siltä, että matkustamisella on itseisarvo. Minä matkustan matkustamisen vuoksi.

SOOLOMATKAILIJAN ENSIASKELEET

Lokakuussa minä vihdoin tein sen: soolomatkan. Sen, josta olen unelmoinut jo monta vuotta, kerännyt rohkeutta ja kartuttanut unelmia. Vietin ihanat ja ihmeelliset neljä päivää Edinburghissa, Skotlannissa, ja maistelin vapauden kudelmia kieleni päällä. Hukutin päiväni rauhallisiin kävelyretkiin, ilmaisiin museoihin, valokuviin sekä vänkyräisiin kirjaimiin muistikirjojen sivuilla. Minä hengitin ideoita ja ihastuin kaikkeen näkemääni.

Virkkasin ympärilleni kotelon ja suljin muun maailman ympäriltäni pois. Vaikka jotkut ihmiset kuulemma matkustavat yksin, jotta voisivat tutustua uusiin ihmisiin ennakkoluulottomammin, minä käperryin uinumaan mietteisiini, enkä aloittanut keskustelua kenenkään kanssa. Ainoan pidemmän keskustelun kävin hostellillani supersymppiksen Shetlanninsaarilta kotoisin olevan noin 60-vuotiaan miehen kanssa (puheenaiheinamme brexit ja J.K.Rowlingin menestystarina). Miehen aksentti oli paksu kuin ikiroudan valtaaman pohjoisen männyt, mutta hymyllä tilkitsin umpeen nekin osat keskustelusta, jotka jäivät käsittämättä.

Reissussa rakastuin siihen, miten sain elää oman sisäisen aikakäsitykseni mukaan. Sain unohtua penkeille istumaan, sain kirjoittaa ajatukset muistiin ja sain ottaa juuri niin monta valokuvaa kuin halusin. Sain olla hiljaa silloin kun huvitti, eikä tarvinnut sopeutua toisen ihmisen rytmeihin ja tarpeisiin. Vaikken olekaan matkannut tähän asti kovin vaativien persoonien kanssa, oman mielen mukaan liikkuminen oli loputtoman virkistävää. Lisäksi minulla oli pitkästä aikaa niin paljon omaa aikaa, etten joinakin aamuina meinannut malttaa lähteä hostellilta lainkaan: hullaannuin aamiaispöydässä istumisesta muistivihkoni kanssa, rauhallisesti taustalla soivasta hetkestä, paperille mustekynästä pörränneistä sanoista.

Uskaltauduin jopa ravintolaan syömään, vaikka alunperin kammoksuin ajatusta yksin syömisestä. Kenenkään silmistä ei kuitenkaan tippunut säälinmurusia, kun asettauduin pöytääni yksinäni ja minä karkotin kiusaantumisen ajatuksen mielestäni. Niinpä sain herkkuaterian, viinilasin ja lounashetken seesteisyyden seuranani vain paperinohuiden tarinoiden sivut ja ajatusteni sokkeloiset kadut. Ja minä nautin siitä kaikesta niin loputtomasti!

Yksin matkustamisen tunne oli huumaavan voimaannuttava. Oli minulla reissussa ikävä poikaystävää ja muitakin läheisiä, enkä usko, että hylkään muiden kanssa matkustamista kokonaan, sillä ystävän kanssa matkustaessa koen olevani rohkeampi ja ennakkoluulottomampi ja innostun hullummista mahdollisuuksista. Yksin matkustaminen on kuitenkin erilaista. Se avaa uudenlaisia mahdollisuuksia itsepohdiskeluun ja inspiroitumiseen ja päämärättömään vaelteluun. Reissusta minulle jäikin ennen kaikkea repullinen uusia unelmia, muistikirjallinen oivalluksia ja ihan mahdottoman vahva olo!

TÄMÄ SYKSY

Syksy notkistaa siipensä ja lentää vatsalleni istumaan. Se on tässä ja nyt ja heti ja kohta, ja sitten se taipuu pakkaseksi, muuttuu, kasvaa, levenee, pörhistelee sulkiaan. Talvea tihkuu jo taivaalta pieninä palasina, ja aamuisin hengitän lohikäärmeenä höyryä bussipysäkeillä. Istun paikoillani enkä ymmärrä ajan kulkua.

Koulutehtävät kasaantuvat pinoiksi mielen nurkkiin, pölypallot jalkakäytäville ja tiskit todellisuuden rajapinnoille. Kulutan päiväni lukemalla tutkimuksia fantasiakirjallisuuden naiskuvista, matkustamalla yksin ulkomaille ensimmäistä kertaa ikinä ja käpertymällä poikaystävän syleilyyn lukemaan ääneen kuvakirjoja. Teen soittolistoja joululauluista, kuuntelen kellon tikitystä hiljaisessa huoneessa, enkä voi käsittää, kuinka onnellinen olen juuri nyt.

Onnen keskellä poden huonoa omaatuntoa vanhojen päiväkirjojen äärellä. Niiden rivit ovat täynnä tekstiä siitä, kuinka en halua, että välit tähän ja tähän ihmiseen kylmenevät. Viisi vuotta myöhemmin tiedän, että kyllähän ne kylmenivät. Maailma heitti eri suuntiin ja kukaan ei jaksanut ottaa yhteyttä, sopia tapaamista vieraan kaupungin vieraille kaduille tai lähettää postikorttia maailman toiselta puolelta.

Sitäkin kiitollisempi olen ollut niistä ystävistä, joiden kanssa voi aina vain jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin, vaikka edellisestä keskustelusta olisi kulunut yli vuosi. Ja niistä uusista, joita en vielä tunne hyvin, mutta jotka tuntuvat sukulaissieluilta jo ensimmäisistä keskusteluista lähtien.

Tämä syksy on ollut täynnä vinoja sanoja papereilla. Esseitä, runoja, romaaneja, lyriikkaa ja kirjoitusharjoituksia. Olen antanut virkkeiden kohota pullataikinan tavoin, keinuttanut tarinoita sylissäni kuin hiljaa uinuvaa lasta.

Innostuin uudestaan vanhasta romaaniaihiosta, mutta jumituin suunnitteluvaiheeseen. Harmistuin, kun koulutehtävät täyttivät kalenterin ja välillä on vaan pakolla tehtävä raivausurakoitsijan töitä, siirrettävä kaikki muu syrjään ja otettava hetki aikaa sanakudelmien punomiselle.  Turhauttaa, kun kaikelle muulle meinaa päivistä löytyä aikaa, mutta kirjoittaminen syrjäytyy kiireiden alle.

Kun heräsin eilen tai tänään aamulla, kevyt puuterilumi oli kuorruttanut pihamaan lehdet. Aloin kirjoittaa esseetä fantasiakirjallisuudentutkimuksesta, autoin poikaystävää hankkiutumaan eroon tiskivuorista. Kuuntelin joululaulun ja totesin, että siinä meni tämäkin syksy. Kuin kylmä puhuri, joka puhaltaa kaiken jäädyksiin, niin minäkin jähmetyn hetkeen ja jään taas uudelleen kiinni kellon tikitykseen, piparkakku-unelmiin ja lumienkeleihin.