ETUSIVU KUKA? YHTEYDET
ETUSIVU
KUKA?
AIHEET
MATKAT
YHTEYDET

10. kesäkuuta 2016

HURMAAVA, HELTEINEN BUDAPEST

Budapest, matkustelu, ratikka
Budapest, Tonava, Danube, cityview
Szechenyi baths, Budapest, thermal bath
Szechenyi baths, Budapest, thermal bath
Budapest, Tonava, Danube, city view
Flippermuzeum, Pinball Museum, Budapest

Palattiin poikaystävän kanssa viikko sitten Budapestistä, missä vietettiin kuusi ihanaa lomantäytteistä hellepäivää. Sade, jota säätiedotus lupaili etukäteen liki jokaiselle päivälle, iskikin vasta reissun viimeisenä päivänä. Se tosin ei haitannut, sillä poikaystävään viimeisenä iltana iskeneen flunssan takia päätettiin muutenkin viettää päivää hostellilla Vadelmavenepakolaista sylikkäin lukien.

Vikan päivän sairastelu ja sade ei kuitenkaan haitanneet, sillä oltiin jo viidessä päivässä ehditty tekemään niin paljon kaikkea kivaa. Oltiin ennen reissua googleteltu kaupunkia jonkin verran, ja poikaystävä oli käynyt samaisessa kaupungissa abiretkellä, joten mielessä oli monta kohdetta, jotka haluttiin nähdä. Suunnitelmat kuitenkin muotoutuivat vielä paikan päällä fiiliksen mukaan ja elettiin hetki kerrallaan. Aika paljon vaan käveltiin ympäriinsä, kierreltiin katselemassa paikkoja ja ihasteltiin sitä, miten nätti kaupunki Budapest on arkkitehtuuriltaan.

Gellertinvuorelta avautui käsittämättömän upeat näkymät kaupungin ylitse ja hurmaannuttiin molemmat niistä pikkuruisista poluista, jotka luikertelee ylös kukkulalle. Tykättiin myös Margitszigetistä, Tonava-joen keskellä tönöttävästä saaresta, jossa vietettiin yksi aurinkoinen iltapäivä polkuautoillen, musiikkisuihkulähteen ääressä nauttien, raunioita ihmetellen ja japanilaisessa puutarhassa eväskeksejä mutustellen.

Käytiin uimassa Szechenyi-kylpylässä ja mua huvitti vanhat miehet, jotka istua jököttivät ulkoaltaassa shakkia pelaten. Kylpylä oli upea ja altaissa lilluminen rentoutti, mutta helteisenä iltapäivänä kylpylä täyttyi tupaten täyteen paikallisista ja ulkomaalaisista. Ensi kerralla Budapestissa haluaisin löytää jonkun vähän rauhallisemman kylpylän. Vinkkejä?

Kalastajalinnake oli molempien mielestä vähän pettymys, koska vaikka se olikin nätti, se oli myös täynnä turistikauppoja ja -kahviloita, ja torneihin pääsystä rahastettiin. Vajdahunyadin linna oli myös näyttävän näköinen rakennus niin sisältä kuin ulkoa, ja kahlattiin myös läpi Unkarin maataloushistoriaa käsitellyt näyttely. Todettiin kuitenkin, että keskiaikaiset linnat on enemmän meidän molempien mieleen kuin 1700–1800-luvuilla rakennetut. Sen sijaan Flipper-museo oli koko rahan arvoinen ja vietettiin siellä yli viis tuntia pelaten flippereillä ja muilla vanhoilla peleillä. Oih!

Vaikutuin myös juutalaiskortteleista: niiden nykyisestä, eloisasta tunnelmasta ja hyytävästä historiasta. Yhtenä iltana vaan käveltiin kortteleita ympäriinsä ja joka puolella oli tosi sympaattisen näköisiä ruokapaikkoja ja iloisia ihmisiä. Löydettiin myös muistoseinä, jossa kerrottiin historiallista taustaa kortteleille: miten toisen maailmansodan aikaan just niissä kortteleissa sijaitsi juutalaisten ghetto, missä kymmeniä tuhansia juutalaisia pakotettiin asumaan alle neliökilometrin kokoisella alueella täysin epäinhimillisissä oloissa. Kortteleissa tehtiin useita massateloituksia, ja Tonavan rannalle ammuttiin kahden kuukauden aikana vuosien 1944 ja 1945 taitteessa yli 10000 juutalaista. Pysähdyttiin muistoseinän kohdalla ja luettiin siihen kirjoitettu psalmi holokaustin uhreja muistaen.

Yövyimme juutalaiskortteleissa sijaitsevassa, Marco Polo Top Hostel -nimisessä paikassa, ja meillä oli kahden hengen huone omalla kylppärillä. Hostelli muistutti meidän majoituksen osalta siis enemmän hotellia kuin hostellia, ja tätä majoitusvaihtoehtoa voin kyllä ainakin ehdottomasti suositella! Ilmastointia tosin ei ollut, joten huoneessa tuppasi olemaan aika lämmin, kun lämpötilat lähentelivät kolmeakymmentä päivisin ja öisinkin oli liki 20 astetta lämmintä.

Koska Budapest on myös huikea ruokakaupunki, ja ruokailimme tosi söpöissä paikoissa, ajattelin kirjoittaa oman postauksensa Budapestin ruokapaikoista ja vinkata muutaman paikan, joista tykkäsin hurjan paljon. Käytiin myös Szimpla Kertissä kurkkaamassa, miltä näyttää toisen maailman sodan aikana hylättyyn rakennukseen perustettu rauniobaari. Siitäkin lisää seuraavassa Budapest-postauksessa!

12 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja ihana teksti ja ihanat te! Ja sulla upeet mekot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Ruusu! Sun kommentit on aina niin piristävää ja ihanaa luettavaa!

      Poista
  2. Kiva postaus ja hienoja kuvia.
    Osallistu kastehelmi kakku vadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos paljon! Täytyypä pistää harkintaan :D

      Poista
  3. Vitsi miten kaunista ♡ Upeita kuvia ja ihana postaus ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Voi kiitos paljon! <3 :)

      Poista
  4. Szimpla on kyllä iha kreisi paikka! Niin hipster! Kun oltiin aktiossa Budapestissa, pidettiin siellä raamattupiirejä, voit kuvitella vaan mikä yhdistelmä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vitsit, ihan tajuttoman mageeta että ootte pitäny siellä raamattupiirejä :D Oisin todellakin halunnu mukaan!

      Poista
  5. On kyllä kauniin näköinen kaupunki♥ Taidan haluta joskus itsekin käydä siellä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti! Budapest on yhdellä sanalla sanottuna valloittava! <3

      Poista
  6. En kestä kuinka ihastuttavia kuvia!! :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi, ihana! ♥